Muutamia iltoja olen päässyt auton parissa viettämään, hitaasti on edistynyt mutta kuitenkin. Vahvikepalkit otin kaikki pois eikä notkahdellut mihinkään suuntaan. Eteen pitää poikittais tukipalkit hitsata kiinni ja penkkien kiinnityskotelot, mutta ei enää ole juurikaan mätien hitsaamista, muutamia oikeasti pieniä kohtia


Pyöränkaaren ja lattian nurkat piti tehdä uusiksi. Lattian pelti löytyi valmiina Klokkerhomilta, kaaren osat askartelin itse.
Pohjaa aloitin putsaamaan maaleista, tosi kätevä tuo kuvissa näkyvä nylon laikka, rälläkkään ja pirraan ostin nuita. Maalit ja massaliimat lähtee paljon paremmin kuin vanhan ajan teräspunoslaikalla.

Ulkopuolelta

Takakaaria leikkasin samalla ja kavensin kanttia, että mahtuu leveämpää vannetta tarvittaessa alle.
Lattian reunaa

Kuskin puolen takatukivarren korvakko piti tehdä uusi

Paljon on vielä puuhaa ennen kuin pääsee maalaamaan pohjan ja lattian.