Päivää, päivää, päivää ja vielä kerran hei.
Edellisestä päivityksestä on mennyt jo aikaa, joka hieman poikkeaa päivitystahdistani, mutta päivitetään nyt vähän reilummin. Ja "reilummin" tarkoittaisi kutakuinkin sitä, että kuvaämpärin mukaan tähän olisi tulossa yli 30 kuvaa ja jotakin jonninjoutavaa tekstiä. Kuvia kuitenkin pääasiassa -tai tekstiä, katsotaan mitä sylki näppikselle tuo

Tässä joskus kevättalvella tuli osallistuttua KL-racingin kimppatilaukseen The Insinörtti JuHaU:n vetämänä, kaikki meni niinkuin piti, paitsi että ruotsin päässä töpeksittiin hieman ja tilauksesta jäi uupumaan apuakselin laakerit. Laakerit kuitenkin tulivat jälkijunassa JuHaU:n avustamana viikkoa tai paria myöhemmin. Paketin mukana tuli myös pientä oheisrekvisiittaa.



Paketista löytyi siis H-profiilikanget, turbon "suurtehoöljypumppu", kampiakselin-, sekä kiertokangen laakerit ja tietysti "modelpassare" välijäähy joka sopii paikoilleen vain valopeltiä muokkaamalla

niiin ja apuakselin takatulppa, tuo kirkas pyöreä pellinpala laakereiden vieressä.
Ja tietysti kun on selaillut erinäisiä lähteitä nuosta H-profiileista liittyen silmien tiukkuuteen niin piti käydä mittauttamassa nuo -koululla ja koulun vehkeillä. Ihme että antoivat luvan roplata koordinaattikoneella ilman valvontaa

kaikki mitat muuten olivat miltei täydellisiä, (painotkin taisivat olla 1g sisään?) mittausten tulokset ovat toisella koneella ja lisäilen ne vielä tähän jos muistan

Laakereiden tullessa huomio kiinnittyi "pariin pieneen symboliin"



Annetaan sille rakkautta laakerien muodossa!

Nojoo, asennuksessa kaikki ei mennyt ihan niin hyvin ja sen seurauksena piti tilata ruotsista kaksi sarjaa apuakselin laakereita. Toiset laakerit tarpeeseen ja toiset vitutukseen -lähinnä sen varalle jos tulee taas "yllättävä tarve" laakereille

Uusien laakerisarjojen tullessa otettiin himpun verran erilainen asennustyyli ja hetken ylikeskittyneisyyden jälkeen alkoi näkyä kirkkaita renkaita tunnelin seinillä

Lisää jatkoa sarjassa uudet laakerit

Naitettiin muutama osa keskenään


Tiiviste väliin, pumppu kiinni, hattu päälle, uusien pulttien uitto öljyssä ja kierto -->


Pyörät kiinni, jakomerkit kohdalleen ja remmi kiinni. Pari kertaa tuli kiristimen jousi näpeille

Sekä maalia saaneet apulaitteet paikoilleen ja niiden lopullista paikkaa hakemaan



Paria kohtaa tuli hipisteltyäkin, todellakin täysin turhaa, mutta minkä sille mahtaa kun tykkää näprätä

Lohkon kylki sai näperrystä osakseen, sekä laturin kuorien välissä oleva syvennys -joka näkyy muutamassa ylemmässä kuvassa.

Kaikki mitä koneelle on tapahtunut on kaikkineen kuvattu yllä. Vielä on kuitenkin sen tiimoilta tekemistä. Pitäisi valmistella pakosarja, öljynpaluu, sovittaa loota koneen perään ja tehdä YKK anturille paikka. Vaihdelootaksi tähän tulee Getragin 260/6 Kl-racingin adapterilaipalla. Vaihdelaatikosta en tähän hätään kuvaa löytänyt, mutta eiköhän sellainenkin joskus tule

Korin osalta on ajatushautomoon on tehnyt pesän vähintäänkin kyseenalainen idea -nimittäin kattoluukku. Pienoisen tonkimisen jälkeen sellainen löytyi ja kävin korjaamassa parempaan talteen, myyjän sanoin "mätäpaskasta 244:sta"

230mm laikkaMakitan kanssa juteltiin luovuttajalle tovi hempeviä, jonka jälkeen se oli kykenevä luovuttamaan hattunsa.




Nuokun tuosta rapsuttaa pois niin alta paljastuu vielä kelpo verhoilu

selvästikkin tavoiteltu Turbo -sisustaa


*Hälytyskellot soi*


Tasan ei käy onnenlahjat

Leuka rintaan ja paikkaamaan

Muotin tekoa, jotta säilyy muoto paikkauksen jälkeen


Se tunne kun onnistuu




Tuo katon jäykiste piti siis tehdä uudestaan, sillä kattoluukku oli hitsattu jäykisteeseen kiinni ja omien hermojen säästämiseksi rälläköin koko hoidon irti, ehkä oli järkevää ehkä ei -toivon mukaan oli.
Ruosteet luukun alta ja näkyviltä paikoilta on nyt hiottu pois, sekä laitettu maalikerros päälle, mutta jotenkin tuntuu, että mätäpaskuus on kerinnyt puremaan tuohon kattoon aika lailla, sillä ruostetta on paikoissa jonne äheltämällä näkee, muttei pääse. Josta herää kysymys katon asennuksen järkevyydestä koriin, joka on tällä hetkellä 100% ruosteeton. Ellei sitten siirrä pelkkää peltiä, eikä koko hoitoa pilareineen päivineen.
Siispä suunnitellaan lisempää!
