Eilen käytiin Pudasjärvellä ajamassa. Tällä kertaa kenttää ei ollut liimattu, mutta loppupäivästä pito oli todella kova silti. Lähtöjä taisi tulla 8, joista paras lappu 9.751s. Paras loppunopeus 238.75km/h. Iltapäivästä pito oli jo niin kova, että oli nostettava lähtörajoitinta, kun ei jaksanut lähteä samoilla asetuksilla kuin Kauhavalla. Harmittavasti rajoittimen noston jälkeen ei enään saatu aikoja. Kolmanneksi viimeinen lähtö olisi todennäköisesti ollut päivän paras, mutta tästä ei tullut aikakorttia ajanoton häiriön takia. Toiseksi viimeinen lähtö taas todella hyvä, mutta ahtoputki irti puolivälissä. Tästä lappu 10.2 ja 177km/h. Viimeisestä lähdöstä tultiinkin sitten narun jatkeena takaisin. Suunnilleen puolivälissä tuli vedet lasille, kun ylävesiletku repesi.
Alusta näyttää nyt toimivan todella hienosti. Päivän aikana säädettiin iskunvaimennusta, mikä näyttää vaikuttavan pitoon positiivisesti. Yllättävää että liimaamattomalla radalla menee 1.4 alkuisia 60ft aikoja nyt. Noista kolmesta viimeisestä lähdöstä ei tullut lappuja haettua, mutta näissä keula nousee jo melko reilusti, joten 60ft:t saattoi olla näissä vielä parempia.
Illalla otettiin kansi pois. Näkyy olevan nelossylinteri halki, joten tänäkesänä ei enään ajeta. Pitää alkaa suunnittelemaan uutta moottoria ja taidetaan laittaa se isompi ahdinkin sitten.

Loppuun parit videot.
Kesän paras lähtö Kauhavalta parin viikon takaa.
https://youtu.be/-KB8Bad6NOITästä videosta kiitokset kuvaajalle
https://www.facebook.com/msporttiappp/ Eilisen toinen 9.7 lähtö ja samalla paras loppunopeus
https://youtu.be/zqV-olLcI-E