Noniin tämä työmaa on mennyt eteenpäin ja aika kertoa vähän lopputuloksia

Eli ensimmäisenä, jäähdytysnesteen seassa EI ollut öljyä, virhehavainto itseltäni, nesteet vain tosi likaiset ja paisari etenkin. Menköön tämä kokemattomuuteni piikkiin.
Syyläri on halki ylävesiletkun liitäntäkaulasta, muovia tämä kohta, korjattavissa eli ei tarvitse uutta syyläriä.
Turbolle menevä tai sieltä tuleva ( en ole varma kumpi) on saanut siipeensä, vuotaa pikkuisen tiputtamalla jäähdytysnestettä, syyn kerron tässä tekstissä myöhemmin.
Sitten mielenkiintoinen osuus!
Moottorin tuennasta oli poikki tai kateissa kolme neljästä pultista alta päin katsottuna, yksi irtopultti oli siellä tuennan välissä poikittain vääntelemässä moottoria huonoon asentoon. Tänä jostain paikasta x irronnut pultti oli ilmeisesti aiheuttanut ketjureaktion missä tuennan pultteja päässyt poikki ja tärinä ilmeisesti irrottanut yhden. Mitään oireita tällaisesta ei ollut, ei tärinää tai ihmeellistä kolinaa, kiva yllätys! Tämä oli aiheuttanut sen että moottorin asennon muututtua moottori oli turbon jäähdytysputkea vasten josta syystä tähän oli hiertynyt ura joka nyt pisaroittain tiputtaa jäähdytysnestettä.
Lisäksi yksi turbon ahtoletkuista löysällä, turbo ahtoi kyllä sen mitä pitikin mittarin mukaan mutta meno parani huomattavasti kun tämän kiristi, ahdin tulee kunnolla mukaan jo 2500 rpm kun aikaisemmin jossain 3500+ rpm.
Samaan syssyyn tuli etujarrut fiksattua, oli metalli toista vasten.
To do: kuskin puolen vetarin sisemmän kumin tarkempi tutkiminen, ympäristö täynnä rasvaa mutta kumista ei löytynyt äkkiseltään mitään.
Sitten vielä se turbon putken nestevuoto ja syylärin vuoto kuntoon.
Etujousien ylätukikumit menee vaihtoon.
Mistä tota putkea kannattaisi etsiä sinne turbolle?
Positiivista myöskin tähän lisäksi: Pohja loistavassa kunnossa, samoin jouset ja iskarit

Edit: termari menee myös vaihtoon