Vihdoin ja viimein olis VX3 löytäny paikalleen. Parkkipaikka remonttina kerrostalon pihalla tuli
razorin kanssa vaihdettua

Iteltä kun ei momentti avainta löytynyt ja hän oli juuri oman moottorinsa kasaillut niin tiesi sitten hieman paremmin jutun jujut. Samalla vaihdettiin myös nokan stefa ja razorilta löyty myös Red Linen asennusrasvaa jota laitettiin jokaiseen liukupintaan. Avusta kiitos hänelle!
Vaihto sujui hyvin ja aikaa meni arviolta 1-1½h. Vetoja tuli lisää ja moottori käy kaikin puolin tasaisemmin, eli pelkkää hyvää! Jakohihnaa ei irrotettu nokkapyörästä ollenkaan vaan vedettiin nippusiteillä nokkapyörään kiinnii ja sitten vaan irti nokasta. Täten jakokaan ei päässyt hyppäämään ja sen näki viimeistään siitä, että jokainen jakomerkki (nokkapyörä, kampiakselin ratas ja apuakselin) oli oikealla kohdalla.
Parit asennus kuvat:
M nokkaa irrottamassa

VX3 paikallaan
Vanha nokka oli yllättävän lujasti tarrannu kiinni, vaikka siis jokainen pukki oli irti, joutui silti voimalla irrottamaan, että lähti sijoiltaan. Vähän joutui virranjakajan kanssa kikkailemaan kun se tuossa nokan päässä on, mutta ei mitään suurempia. Virranjakajasta tuli huomattua se, että sillähän näköjään pystyy säätäämään sytkän ajoitusta, ja täytyy sanoa, että en tiedä mihin asentoon se tuli laitettua

Moottori käy ja vetää kyllä nätisti, mutta silti kiinnostaisi tietää miten tuota kannattaa säädellä ja miten sytkän ajoitus vaikuttaa koneen luonteeseen ja mitä riskejä sen säädöissä on? Voiko esim. venttiilit palaa? Tässä tarvisin vähän neuvoja ja apua...
Myös sellanen juttu tuli noista momenteista mieleen, että onko suurempia vaikutuksia jos jonkun momentin vetää aavistuksen tiukemmalle kuin ohjeen mukaan kuuluis? Jos sen kerran vetää tiukemmalle ja ajaa sillä niin pitäiskö se jatkossakin laittaa samalla momentilla? Tässä tapauksessa vetastiin jakopään kiristin rulla 56Nm sen 50Nm sijaan.
Loppuun vielä pari fiilistely kuvaa

Kaveri kuvas ja teki photarilla taikoja

