S70 roikkuu viimeisellä tuomiolla. Vetarit vaihtokunnossa ja etupään nivelten + kolarivaurion paikkauksen tarvitsema vaivannäkö ei innosta

. Toimikoon V70:n varaosapankkina ja ylimääräiset myyntiin - ja loput sitten kierrätykseen.

V70:llä nyt ajettu hieman yli 1000 kilometriä. Ei mitään ihmeempää, alusta toimii hyvin mutkaisellakin tiellä.
Konetilaan oli asennettu isokokoinen akku, jonka tieltä oli raivattu ja hukattu raittiinilmanoton putket. Tilalla laitoin normiakun, puuttuvat putket sekä lähes tuoreen ilmansuodattimen napsin S70:stä. Samoin repsikan etuoven toimivan lukon vaihdoin S70:stä.
Edellinen omistaja oli elokuussa vaihdattanut uudet takaiskarit, mutta pientä kolinaa sieltä suunnalta kuului. Vasen iskari olikin alhaalta löysällä, ilmeisesti ei uskallus riittänyt kiristämään mutteria tarpeeksi ruosteisen tapin kierteeseen. No, ei riittänyt minullakaan vaan Lankun ohjeen mukaan laitoin täyteprikan väliin. Ja kolina poistui.
940 Classic on jälleen talvilevolla. Muiden Volvojen osalta on ollut hiljaista, kaksi hitsauskohdetta odottaa edelleen