Laite on maannut talven tallissa ja on siellä edelleen. Konetta en irrottanut vaan madallutin kannesta millin, tein parista venttiilistä jyrsintyökalut ja syvensin venakoloja porakoneen kanssa laittamalla kannen valeeseen siksi aikaa. Kansi on edelleen irtaallaan odottamassa lisämotivaatiota koska tässä keväällä meni 245:n kanssa aikaa sen verran.
Muuten ei olekaan tapahtunut kummoisia, 240 jäähdytetyt & uritetut etujarrulevyt tulivat Mteciltä, uudet 240 etusatulat sain vaihtokaupassa talvella ja Camskillillta tuli Uniroyal Rainsport 2 215/45/17 kumit.
Tässä oli pari viikkoa lomaa, jonka aikana olis ehtinyt laittaa 142:n kuntoon hienosti, jollen olisi päättänyt alkaa tekemään pientä pellitysprojektia. Tarkoitus oli pistää Express kuosiin ja hyödyntää varaosa-
145:stä ovet, etuloksut, yms. Toissaperjantaina purin 145:stä kolme ovea, irrotin ne sekä etulokasuojat. Expressistä otin irti vasemman etulokasuojan ja siinä vaiheessa totesin etten ala sitä koria parsimaan. Konehuoneessakin melkein joka pistehitsisauman välissä näkyy ruostetta. Eli peruskunto saumoissa huomattavasti huonompi kuin 145:ssä. Lisäksi siihen ois kuitenkin pitänyt laittaa puoli pohjaa uusiksi yms. Molemmat ovat vm. -71 ja pakuja. Lähdinpä siis tekemään 145:stä ja jo alkuvaiheessa oli aika selvää, että Expressin katto siirtyy siihen. Katoissa kunto puolestaan meni toisinpäin kuin koreissa.
Purin kopan 18.5. ja 19. tuli aloitettua
pellitys. Erinäisten vaiheiden ja pienien viivästysten(esim. hiekkapuhaltaja puhalsi kolmesta ovesta ja etuloksuista peltiä mutkalle) jälkeen koppa sai tänään pintamaalin päällensä. Hitsasin paikat ensin läpeensä. Varapyöräkotelot vaihdoin terveisiin 240 koteloihin. Muutama vuosi sitten oli tutulla menossa paaliin koppa jossa oli hyvät palikat. Jätin muutaman epävarmemman kohdan lattiasta hitsaamatta, jotta näkee hiekkapuhalluksen jälkeen minkä verran pitää vaihtaa. Pohja onpi siis alta ja päältä puhallettu, muutaman paikan tein sen jälkeen. Puhallettuihin pintoihin tuli happopohja ja sen päälle polyuretaani. Tuli vaaleaa ja sinistä jotta sai toisen purkinpohjan käytettyä. Ennen uretaanin maalaamista vaihdoin katon. Napsin poikki pilareista ja tein sisäpuolelle aukot jotta saa hitsattua sieltä mahdolliset tuplapellit sekä varmistettua että hitsi menee läpi muutenkin. Siinä Expressin korin päälle 145:n katon nostettuani kattelin, ettei parin sentin choppaus takapilareista tekisi normikatolle pahaa ja mielessä kävi jo suorittaa se operaatio. Ei tarttis tehdä polykarbonaatista kuin takalasit ja passata ovista ikkunankarmeja. Ois vaan tarvinnut paremman katon lähtökohdaksi ja toisen vielä jatkoksi jotta saa pilarit osumaan kohdilleen. Taivuttaakaan ei takapilareita pahemmin parane, menee takaluukku hassun malliseksi sivusta katsottuna sen jälkeen.
Päälipuolelle tuli epoksi pohjalle, jonka jäljiltä eilinen meni hiontahommissa. Pintaan sotkin parista jämäpurkista 2k-
värin joka valittavista lähinnä omaan silmään sopi. Erottuupahan taas

, eikä näy kaikki heitot pinnassa. Konepellin maalasin mustaksi, sen lisäksi konehuone, takaluukku, ovien ja konepellin saranat sekä kaikki kiiltävät osat maalaan myös mustaksi. Listat, ovien ikkunankarmit, maski ja ovenkahvat vedän varmaan Plastidip:illä jottei tartte pilata niitä karhentamalla ja maalaamalla. Ens viikonlopulla konehuoneen sekä saranoiden maalaus, kasaamista ja ehkä takaluukun korjausta.
Tekniikkapuolelle ois aikomus laittaa ne kamppeet jotka tein 142:sta varten. Eli SU:t joiden sisälle sorvautin kartioputket ja tein niihin suuttimenpaikat. Niille on myös J-putkesta väsätty imusarja. MS2 V3 rakennussarja on jo tilauksessa. Niiden kaveriksi ois 3mm madallettu, portattu ja koneistettu kansi hitusen isommilla venoilla ja tuplajousilla. Alakerta pysyy vakiona, läpikäynti vaan. Laskennallisesti puristussuhde lie 11,5 luokkaa. Katsottava kumpi valittavista alakerroista on parempi ja laitettava siitä. Pakosarjakin on olemassa jonka tein myös aiemmin. Molemmat sarjat on hiekkapuhallettu ja odottavat maalausta.
Jarrupuolelle ei muita muutoksia kuin 240 paksumpi jarrutehostin sekä jarrupääsylinteri. Alustaan on olemassa 142:ssa olleet Koni Classicit eteen ja tuoreemmat kaasuiskarit taakse. Madallusta ja uutta helaa kaipaa lisäksi, ehkä myös tuplavakaaja eteen.
Talviautohan tästä?
