Joops, hyvin helppo jopa pimeässä käsikopelolla löytää se lipare josta taaksepäin vetämällä luukku aukeaa. Itse ryhdyin lukkoa tänään oikeasti korjaamaan kun auton kylkeä paukuttamalla vaimo ei enää saanut luukkua auki

Tähän asti kikka on toiminut.
Tavaratilasta se pieni sivuluukku pois ja sitten taittaa sitä vaahtomuovia sivuun niin sieltäpä valkoinen mötikkä jo pilkistääkin. Lukko on kiinni vain kahdella torx ruuvilla ja nekin avataan auton ulkopuolelta eli ne salvan molemmin puolin olevat pikkuruuvit. Toisella kädellä pitelee lukkoa ja toisella avaa ruuvit. Johto kannattaa irroittaa vasta sitten kun on ruuvit avattu ja lukko keploteltu sieltä onkalosta pois tavaratilan puolelle. Jostain syystä mulla lukko meni lukkoon nätisti mutta ei jaksanut avautua. Purin koko höskän eli kaikki ruuvit pois ja kuoret auki. Hyvin simppeli homma. Putsasin ja rasvasin uudelleen kevyesti kaikki kitkapinnat ja sen lukitustapin tiivisterenkaan voitelin silikoonirasvalla. Ehkä hieman keveämmin alkoi liikkumaan. Lopuksi runkalsin johtoa muutaman kerran eestaas ja hieman crc:tä liittimiin. Alkoi lukko toimimaan mainiosti.
Johto on muuten minusta liian kireällä. En saanut yhtään löysemmäksi kun oli jossain niin tiukasti. Epäilys et tuo ylikireä johto oli syypää ja kontaktihäiriö oli ainakin osaksi syypää toimimattomuuteen.
Erittäin helppo homma. Kuka vain pystyy tähän
