Auto herätelty talviunilta. Reilu 2kk se oli seisonnassa, kunnes otin taas torstaina takasin liikennekäyttöön. Pari viikkoa se ennen käyttöönottoa seisoi porukoiden pihassa. Kolmannella jäi käyntiin, akkua tosin piti hieman välissä ladata. Kertoo nykyisen akun kunnosta jotain

Hätäratkaisuna nyt heitetään kaverin PeeäNVeen vanha akku paikalleen, pitäis olla paremmassa kunnossa kun toi meikäläisen akku. Käyntiin saatuani annoin käydä tyhjää hetken ja siirtelin, jotta talvirenkaat olisi helpompi vaihtaa alle.
Sen sijaan, että olisin auton ajanut tänään kaverin konehalliin, ajattelin tehdä hommia pihalla. Lämpömittarin näyttäessä -5C lukemia ja auringon paistaessa onkin varsin mukava puuhastella. Ensimmäisenä työnä piti bensansuodatin vaihtaa. Saatuani paketin alas ja aikani sitä tutkittuani totesin, ettei noita alkuperäisiä banjopultteja viitsi laittaa enää takaisin. Oli sen verran ruostuneen näköset ja kun hieman koitin löysätä, tuntui sen verran pehmeältä, että samalla vaivalla vaihtaa uusiin. Suodattimen vaihto siirtyi siis ensi viikolle.
Seuraavaksi oli määrä modata kevyesti bensanpaineensäädintä, jotta päästään tuosta vikakoodista eroon. Operaationa varsin suoraviivainen, paineensäädin pois, hento puristus ruuvipenkissä ja säädin paikalleen. Samalla kun laitoin säätimen paikalleen käytin vakkarin alipainekellon tjsp. irti, jotta sain tuon suutinten "suojalevyn" takaisin paikalleen. Vielä pitäisi löytää sopiva torx -kannalla oleva ruuvi, jotta saa noiden kaasuvivuston rullien suojamuovin paikalleen. Näiden jälkeen vikakoodit nolliin, auto käyntiin ja annoin aikansa käydä => ei enää vikakoodia.


Olis tietysti ollu parempi, jos tuota bensanpainetta olisi voinut hieman mittarilla mittailla ennen ja jälkeen. Ei tuota tosin paljoa penkissä puristettu, että tuskin ihan hirveisiin lukemiin nousi. Tarkoitus oli kuitenkin hieman puristaa, laittaa paikalleen ja jos ei vikakoodi häviä, puristetaan jälleen hieman lisää. Testilenkilläkään ei vikakoodeja tullut.

Perinteinen pappamallin kartano ruosteisilla peltivanteilla, pölärit pitää vielä nakata paikalleen. "T6-konversiota" varten alkaisi olemaan jo aimo läjä osia kasassa. T6:sta tuli pakosarjat, ahtimet ja orkkis bypass. Biltemasta kävin hakemassa tuollaisen pienen coolerin ja kaverilta ostin 960:n etuputken ehjällä katalysaattorilla muokkausta ja katsastusinssiä silmällä pitäen. Vielä pitäisi öljylinjoja varten hakea putket/letkut ja liittimiä sekä ahtoputkia varten tavaraa ja silikoniletkuja. Ennen varsinaisen projektin alkua ajattelin hahmotella coolerille paikan ja tehdä sillä kiinnikkeet. Talvilomalle ajattelin tuon projektin sijoittaa, jos vaan kaverin puolesta onnistuu

Mitään ihan älyttömiä tehotavotteita ei tän kans ole, oikeastaan ei ollenkaan. Minkäs kokonen letku olis noille ahtimille sopivaa, entä paluupuoli. Katilta taaksepäin 2,5" vai 3"? Oman järkeilyn mukaan ei tuon 2,5" pitäisi ainakaan alkaa ahdistamaan.