Tähän minä en kyllä usko vaikka mitenkäpäin olisin. Yhden omistetut yksilön perusteella ei voi tuollaista puhua.
Ja tuo hiacen ruostuminen.. ei tuo meidän työpaikan keikka auto -96 ole ruosteen pilkkuakaan, se taas johtuu siittä, että autosta pidetään huolta 
Ja se viikon ainoa keikka on hakea perjantaisin kahvipullat kaupasta, jos on kuiva poutapäivä

Ja yksi mies on vakituisesti palkattu piilottamaan ruosteet pakkelin alle ja pitämään tekniikkaa nipussa

Mulla oli -96 haisu ja millään autolla en ole jäänyt niin usein tienpäälle kuin sillä. Ei sillä ollut ajettukaan kuin 270 tkm, mutta silti tekniikka kuralla jatkuvasti. Hyvin se meni silti kaupaksi vaikka myydessä perä jollotti ja paukkui, laatikossa oli nelonen pysyvästi päällä, korissa oli selviä läpireikiä, kävi tyhjäkäyntiä kolmella ja kone vuoti öljyä joka saumasta. Kovasti hymyillen lähti niekeripojat Turkusta kohti, tuskin pääsivät perille.
Työmaalla haisuja oli 4d haisuja enemmänkin asentajien työautoina ja tulivat pikkusen verran kalliiksi. Ei ne vaan kestäneet mitään. Kannet porsi vähintään 100 tkm välein, ahtimet samoin kulutustavaraa. Tyyppivika oli, että imuputkistoon kertyi jäätä/vettä ja kun imaisi ne koneeseen niin oli kerrasta romurautaa. Ehjäämöllä koittivat muka estää laittamalla jotain verkkoa ahtimen imuaukkoon. Pari autoa imaisi sitten sen verkon ahtimen läpi ja kolina kävi. Muutamasta meni laatikko ja parista perä. Ja joka ainoa kukki alle vuoden ikäisenä, osa keskeltä kylkeä, osa katosta, osa jokapuolelta. Tilalle tuli Boxereita ja Jumpereita, eikä enää ole asentajat jääneet tienpäälle kuten kävi haisujen kanssa.
Ohjaamo haisussa on kolmelle liian kapea, kuski kaivelee vaihdekeppiä keskimmäisen polven alta ja reunimmaisena istuva yrittää jotenkin kyljittäin mahtua olemaan jos saa hakattua oven kiinni (hiasen ovia pitää oikeasti hakata kiinni). Kun vertaa johonkin Transiittiin tai Boxeriin/Jumperiin niin se haisun hytti on todella pieni, samoin tavaratila. Kas kun kumminkin malttoivat siitä rattikarahkasta luopua, vaikka muuten viimeisetkin telkkarilamppuiset on silkkaa 70-lukua

Niistä vähän vanhemmista td on hirveä juoppo, alle 15 litran ei päässyt edes matka-ajossa vaikka sukkasillaan koitti ajaa.
Mulla on nyt tuo Boxeri ollut alla pian 3 vuotta ja 90 tkm (mittarissa 340 tkm) ja korjattu:
-etuiskarit (toinen vuoti kun ostin)
-raidetangon pää
-takajarrulevyt ja käsijarrukengät (meni kivi tms. käsijarrun sisälle ja söi rummun ja kengät pilalle)
-takaiskarit (toinen vuoti mutta katsastuksessa oli muka hyvä)
-laturi
-termostaatti
-egr (tulpattu)
-takapyörän laakeri
Laskettu kulutus on 8,2 l/100 km reippaalla ajotyylillä ja välillä +1500 kg traileri perässä.