"Eli tarjonta tulee lisääntymään kiihtyvällä tahdilla. ennusteen mukaan 2025 sähköautot ovat saman hintaisia kuin bensavehkeet."
Entäs jos Bensavehkeitten hinnat nostetaan sähköautojen hintaa vastaaviksi? Kuka haluaa jakaa meille sähköautoja halvalla?
Inhorealisti

Ainakin verotuksellisesti noin tulee lähiaikoina tapahtumaan, Suomessa. Isossa kuvassa on vaikea kuvitella, että sähkö olisi ainoa liikenteen energianlähde ja se tulee kilpailemaan osuudestaan ihan samalla tavalla kuin muutkin - ellei regulaattori meitä ohjaa, kuten nyt vielä tässä vaiheessa tekee.
Toisaalta uskon kahteen asiaan kilpailuun ja hintajoustoon, eli mitä me haluamme ja pystymme tuotteesta x maksamaan, noi tulee määräämään hintatason. Hyvänä tämän päivän esimerkkinä hintajoustosta voi pitää autoja. Kehitysmaissa on varsin yksinkertaisia ja halpoja kärryjä myynnissä, kun toisessa ääripäissä varakkaissa maissa löytyy autoista kaikkea mahdollista.
Sähköautoja enemmän autoiluun tulee vaikuttamaan asennemuutos - autoa ei kaupungeissa kannata omistaa, eikä sitä haluta. Helsingissä alle puolella talouksista on auto, olisi hauska nähdä tutkimus, jossa olisi kysytty autottomilta miksi heillä ei ole autoa. Kuinka moni ostaisi auton, jos olisi rahaa/parkkipaikkoja/vähemmän liikennettä vai mikä on autottomuuden todellinen motiivi ja mitä autottomat haluaa. Parempaa julkista liikennettä, yhteiskäyttöautoja vai jotain ihan muuta.
Olenko oikeassa jos väitän, että sähköauto on tällä hetkellä kahtiajakoinen ilmiö: hivenen elitistinen edelläkävijöiden esim. Tesla ja toisaalta säästöjä hakevien ympäristötietoisten valinta, omat viritykset ja perusmallit. Itse kuulun tuohon ryhmään, joka haluaa olla edelläkävijä, mutta motivaatio ei ole niin iso, että hankkisin itselleni epämieuluisen tuotteen. Kumpikaan ei miellytä, ei Tesla eikä Nissan Note.
Edit: tuohon Estaten kommenttiin - totta, onhan akku hivenen kömpelö vielä tällä hetkellä, mutta kun sen yhdistää nousevaan liiketoimintaan, eli sähkön varastointiin niin tie voi olla yllättävänkin pitkä. Aurinko- ja tuulienergiaa tulee kohtuu pienillä päästöillä, mutta ongelmana on tuotannon epätasaisuus ja kylkeen tarvitaan joko varastointiratkaisuja tai ketterästi säädeltäviä voimalaitoiksia - miksihän mm. Helen on päätynyt varastointiin... Olisiko nykytekniikalla kustannustehokkain ratkaisu?