Ulkoilmaremppa saatettu loppuun.
Jakopää, sisäkennon vesiletkut, kiilahihnat ja jäähdytinnesteet uusittu. Kuvia en joka vaiheesta viitsinyt ottaa kun näpit jäätyi hetkessä ilman hanskoja. Pilkkihaalarit ja lämpöiset työhanskat oli hyvät.

Jakohihnan vaihto tulikin ihan hyvään aikaan. Kun vääntelin hihnaa niin sain hampaiden juuria halkeamaan. Stefat unohdin kotia mutta kuivalta näytti. Kampiakselin pultti aukesi helposti kun oli itse tehty lukitustyökalu ja hihnapyöräkin lähti kevyesti naputtamalla.
Laturi ja ilmastointi aiheuttivat ylimääräistä työtä. Laturilta puuttui pitkä pultti ja lukitusmutteri pyöri läpi. Ilmastoinnin kompura taas ei liikkunut mihinkään enkä yläkautta saanut löysättyä taaempaa pulttia. Kirosanoilla selvittiin näistä.
Sisäkennon letkut olivat hyvin juuttuneet paikoilleen. Imusarjan kun olisi voinut ottaa irti niin ei olisi tarvinnut taistella.
Vesipumppua en uusinutkaan vielä. Käytetty pumppu olikin tarkemmassa tutkimuksessa aika huono. Paikallaan olevassa ei tuntunut välystä eikä vuotoja. Pitää kaivaa stetoskooppi ja kuunnella onko siinä oikeasti vikaa kun jokin meluaa kylmänä.
Polttoainesuodatin olisi myös pitänyt vaihtaa mutta huomenna iltapäivällä lähtö Arctic Lapland Rallyyn. Joten "jos se toimii, älä koske siihen" lause tuli käyttöön. Ei jäänyt aikaa mahdollisille lisäongelmille.
Aamulla vielä auton sisätilojen siistiminen ja menoksi.
