Jos kuitti olisi ollut, että ostin nokialaiset mitä olen haukkunut, niin välikelinrenkaat ei ole niin justiinsa. Ja moninkertaiset testivoittajat 
No ei, olisin esittänyt paljon laajempaan katsantokantaan perustuvan arvion, mutta epäilen että siitä olisi jäänyt pisteliäs maku.
Välikelikin on niin epämääräinen käsite, Etelä-Suomessa ei oikein muuta keliä ole ollut talvisin kuin mitä moni käsittää välikelinä.
Eihän välikeli silloin ole mikään välikeli vaan tyypillinen keli.
Niissä ajo-olusuhteissa joissa minä ajan on tie joko märkä tai kuiva mutta lumeton ja jäätön.
Sellaisissa olosuhteissa taitaa nimenomaan n.s. Kski-Euroopan nastaton rengas olla testien mukaan paras vaihtoehto.
Kun minulla ei ole tarvetta maksimoida mitään yksittäistä ominaisuutta niin tällä hetkellä varastossa odottaa n.s. pohjoismaisia nastattomia renkaita ja yksi sarja nastallisiakin jos sellaisille jostain syystä kokisin olevan tarvetta.
Kun talli ja laitteet ovat tuossa vieressä niin pyörien vaihto ilman oheistapahtumia (mm. pesu) kestää n. 20 minuuttia niin ei yleensä niin kiire ole ettei pyöriä ehtisi vaihtaa jos tarve olisi ennen yksittäistäkin ajokertaa.
Mutta lämmittämällä tätä aihetta saisi taas kattilan kiehumaan ja kymmenen sivua jankutusta miten kenenkin arvio parhaasta rengastyypistä, merkistä ja jopa mallista on se paras kenelle tahansa.
En taida jaksaa, sitä jankutusta löytyy tästä ketjusta jo tarpeeksi.