volvo projekti ollut jo yli 12 vuotta tekeillä 
Historiasta Tsompin sanoin:"
Isäukko osti kaksi Amazonia vuonna -97 jolloin täytin 15v. Toinen matsoni purettiin vm.~65, ja toisesta vm.-70 oli tarkoitus tulla meikän ensi auto. Eli Projekti täyttää nyt syksyllä 11v Syntymäpäivä
Autot oli seisoskellut about 10v edellisen omistajan ladossa, toisen oli laho raiskannut täysin mutta tämä yksilö oli säilynyt ihmeen hyvin. Silloin sen olisi saanut todella pienellä laitolla leimalle, mutta päätimme sitten "vähän" kunnostaa sitä. Huomasimme että etulokarien kiinnityspellit olivat ruostuneet pois melkein kokonaan vaikkei se ensin päällepäin näkynyt. Etulokasuojat paljastuivat lasikuituisiksi joista isä sai jonkun ihme pussihousukohtausen ja piti alkaa etsimään peltisiä - ne on vieläkin hakusessa. Lattian hitsailin joskus 10vuotta sitten, samoin vähän helmoja. Setä laittoi oviin uuttapeltiä ja joku kyläseppä heppasi uudet lokarin kiinnikepellit paikoilleen.
Pienten rakentelusuuntauserimielisyyksien on projekti päivystellyt suurimman osan ajasta pressun alla purettuna. Ja puhuttu suuria juttuja ruotsin reissuilla että kyllä se vielä joskus laitetaan. Nyt sitten tuo pikkuveli on saanut jostain hirveän kipinän tähän projektiin ja taas on alkanut tapahtua. Teksti
24.04.08 "
Amazoni ostettaessa (kuvat 90-luvun loppupuolelta)







Volvon konttia on hitsattu ja massattu, pohja on myös laitettu.

Amazon seisoi ainakin kahdeksan vuotta pressun alla tekemättömänä, nyt amazoni operaatiota on jatkettu..
19.4.08-> irroitettu akselit, vaihdelaatikko, keulapala ja sisusta hilppeet. Kori pitäisi viimeistellä enää.





Oikein puhdas vaihdelaatikko


Eli tuohon jäätii päivänä
19.4.08Ja tänään jatkuu noin kolmen vuoden jälkeen 
Pressut kun ei osaa pitää vettä niin oli päässyt sisusta ruostumaan, hioin rälläkällä puhtaaksi jalkatilat ja maalasin.

Nurkassa kököttää vieläkin täysrempattu b20. Isä vaihto aikoinaan ruohonleikkurin tuohon


Nettiautossa myydään niin romuja amazoneja ja sitten kunnolliset maksaa maltaita, joten johtopäätös eli itse tekemällä saa parhaimman ja mieluisen. Kaveri aina koittaa innostuttaa laittamaan joten katotaan miten tässä käy.
Koitan neppailla lokasuojat maalauskelpoisiksi. Akselit on tosiaan hiekkapuhallettu ja maalattu mustalla, ja puslat vaihdettu, vaatii paikalleen laiton