Mä hain tänään oman V60:n karvalakkimallin D3 Business aut
5850km nyt ajeltu. Tällä menoa tulee yli 100tkm vuodessa 
Reilut 20500km nyt mittarissa. Auto ollut pian siis kolme kuukautta. Tätä vauhtia tulee enää 80tkm vuoteen eli tahti on hiipunut.
Yksi rengasrikko tullut ja moottorin vikavalo syttyi samalla sekunnilla. Eli kolmisen viikkoa sitten ajelin tie 25:lla ohituskaistaa ja vasen eturengas osui johonkin, jonka seurauksena ratti alkoi vähän täristää ja moottorin vikavalo syttyi. Ajoin sivuun ja tutkin rengasta, mutta en kuitenkaan löytänyt mitään. Soitin Volvon tiepalveluun, jossa sanottiin, että autoa olisi hyvä näyttää merkkihuollossa vikavalon takia. Lahdessa olisi kuulemma lähin ja käskettiin ajamaan sinne. Lupasivat lähettää sinne "raportin etukäteen". Kello oli noin 14 perjantaina iltapäivästä. Lahden Autosalpaan ehdin noin klo 15. Siellä eivät kuitenkaan tienneet asiasta mitään ja "eivät ehdi tehdä mitään". Kuulemma pitää varata aika ja seuraavia olisi ehkä seuraavalla viikolla. Lähdimpä sitten ajelemaan ja soitin uudelleen tiepalveluun. Siellä sitten sanottiin, että voin ajella viikonlopun, koska vikavalo on oranssi eikä punainen. Matka jatkui sitten kohti Juvaa, mutta pitkälle en päässyt kun rengaspaineen valvonta hälytti. Vierumäen Matkakeitaalla laitoin sitten peräkontista paikkausaineen renkaaseen ja onneksi se piti.
Seuraavalla viikolla sitten keskiviikkona sain auton Turussa Keskusautohallille. Vikavalo oli syttynyt AdBlue-järjestelmästä ja ei kuulemma voi mitenkään liittyä rengasrikkoon. Olivat tyhjentäneet koko AdBlue-järjestelmän, mitanneet aineen pitoisuudet yms, mutta mitään vikaa eivät löytäneet. Vika ei ole uusiutunut tuon jälkeen.
Rengasta näytin Euromasterilla ja siitä löytyi pultti tai ruuvi. Saatiin vielä paikattua.
Erikoinen tapaus kaiken kaikkiaan? Tiepalveluunkaan ei nyt herännyt kovin iso luottamus. Lahden Autosalpakaan nyt mitenkään erityisen palvelualtis ollut kun eivät viitsineet vikakoodia lukea vaikka kerroin, että kyseessä on 2 kuukautta vanha auto, minulla oli neljä henkeä kyydissä ja vielä noin 800km jäljellä ennen maanantaita. Olisihan se vikakoodien luku ehkä ottanut sen 10minuuttia ja saanut laskuttaa maahantuojaa tai leasing-yhtiötä? Ehkä se sitten olisi ollut niin iso paperityö?
Sopiikohan autoon muuten ihan tavallinen OBD2-lukija? Uskaltaakohan tuollaisen Bluetooth-lukijan laittaa kiinni? Ei ole tarkoitus koodeja nollata, mutta näkis tienpäällä mikä vikakoodi siellä on.
Löytyy myös iCarSoft i906. Mahtaako toimia?
Muita huomioita:
- Öljyn taso on jo todella alhaalla vaikka huoltoon on 9500km. Joskus jopa näyttää, että enää 1/5 jäljellä. Parin päivän päästä se on kuitenkin saattanut nousta taas tasoon 1/3. Vaihtelee siis kokoajan. Alunperin oli toki siis täynnä.
- Aika usein mittariston/kojelaudan valaistus menee ihan maksimi kirkkaudelle. Silloin ei auta vaikka mitä säätäisi ratin vasemalla puolella olevasta potikasta. Palautuu muutaman minuutin kuluttua. Lienee jokin bugi?