Viimeisen illan valmistelut alkavat tulla päätökseen. Huomenna sitten mitataan työn tulos.
Enää olisi tälle iltaa renkaiden vaihtaminen ja pesu, jos jaksaa.
Ensimmäisenä on kerrottava, että E85 on jälleen hylätty. En saanut sitä käymään tyhjää riittävän rikkaalla seoksella tai toimimaan kunnolla alhaalla edes hävyttömän kokoisilla tyhjäkäyntisuuttimilla, joten menin tämän suhteen helpoimman kautta. E85 sitten ruiskun kanssa. E85 on myöskin oleellisena ongelmana sen laadun vaihtelevuus. Esim St1 RE85 etanolipitoisuus vaihtelee ilmeisesti 70-85% välillä. Kaasuttimet kun ei osaa sitä haistella, jos polttoaine palaa eri tavalla.
Olen lukenut tällä foorumilla erään amazonin lämpöongelmista ja nyt pikkuhiljaa itsekin pääsin todistamaan ongelman. Ongelmahan on siis se, että kireän moottorin kanssa vakio vesipumppu alhaisilla kierroksilla (ainakaan peltisiipinen) ei tuota riittävästi, jotta vesi liikkuisi kunnolla myös kannen takareunasta syyläriä kohti. Tuloksena se, että kannen takareunassa lämpötila on 100c, kun taas muualla moottorissa 80c luokkaa. Syyläri myöskin jäähdyttää vettä reilusti ja flekti toimii, mutta se ei lohduta kun vesi ei tunnu liikkuvan.
Ennen kuin joku viisastelee, niin tässä on moottori uusi, joten jäähdytysjärjestelmässä ei ole törkyä. jäähdytysjärjestelmässä kaikki on uutta ml. Syyläri, alumiininen joka on merkittävästi paksumpi kuin alkuperäinen.
Varmasti toimisi vakio pumpulla jopa ratapyöritystä, mutta oleellinen ero siihen on se, että radalla ei lähtökohtaisesti seistä pitkiä aikoja paikoillaan tai muutenkaan odotella tyhjäkäynnillä kesäkuumalla.
Ongelmaan ratkaisua lähdin hakemaan davies craig pumpulla. Ideana oli korvata sillä mekaaninen pumppu kokonaan. Ostin EP115 mallin controllerin kanssa.
Mielessä oli valmiiksi selkeä visio miten pumpun sijoittelun tulen toteuttamaan, mutta laturi tuli väliin. Joten ensimmäisenä laturi sai kyytiä.
Sitten vuorossa oli vesipumpun teurastus. Poistin ensin siitä siiven, laakerin ja akselin. Sitten katkaisin hiukan sitä ja hitsasin siihen 90 asteen kurvin 38mm koossa, sillä pumppu vaatii 38mm letkut. Saumoista tuli kohtuullisen karmean näköiset, mutta ei se vuoda.

Tämän pumpun kanssa ei käytetä termostaattia, vaan pumppu itse kierrättää vettä moottorin lämpötilan mukaan. Hiukan oli epäselvää tarvitseeko kannesta takaisinkierto vesipumpulle tukkia. Järkeilin, että kyllä se täytyy tukkia, joten väänsin kanavaan 12mm kierteen ja kiersin sinne putkitepin kanssa tulpan.


Myös syyläriin oli hitsattava 38mm alavesiletkun lähtö

Lopullinen sijoittelu. Letkut pysyivät sen verran lyhyinä, että pumppu pysyy tukevasti pelkästään niiden varassa, mutta joustovaraa kuitenkin on, jottei värinät riko pumppua.

Sitten vuorossa oli johtohommia. Johtosarja oli hyvin yksinkertainen ja todella helppo kytkeä. Ohjeet oli hyvät kunhan vain lontoon kieli taittuu. Pisteet siitä davies craigille. Samalla kun tein johtohommia, piti lämpöanturille keksiä paikka. Halusin anturin alkuperäiselle paikalle kannen takaosaan. Pumpun mukana toimitettiin anturi 1/4” NPT kierteellä ja alkuperäinen anturin on 3/8”. Silppusin yhden alkuperäisen anturin. Katkaisin sen ensin kummastakin päästä kierteen läheltä, jonka jälkeen porasin 13mm reiän lähes koko anturiholkin läpi. NPT kierretappeja ei ollut, joten väänsin kierteeksi M14x1.5, joka oli riittävän lähelle. Putkiteipin kanssa anturi pyöri ja tiivistyi kivasti holkin sisään. Sitten vain anturi paikoilleen ja toimii.



Sitten vuorossa oli se laturin uudelleen sijoittaminen. Huomasin, että ainakin miljoonalohkossa on myös kuskin puolella lohkossa sopivan kokoinen kierre laturin kiinnitykselle. Kokeilin ensin siihen alkuperäistä laturia, mutta siinä ylempi kiinnityskorva oli väärällä puolella. Hoksasin kaivaa varastoista B19 moottorin laturin ja sehän sopi paikoilleen nätisti. Huvittavinta oli se, että alkuperäinen hihna oli juuri oikean mittainen (888mm) ja hihnalinja oli luotisuora ilman mitään shimmejä

Ylempää kiinnityskorvaa varten kannessa oli myöskin kierre kuskin puolella, joka oli tosin käytön puutteesta ruostunut umpeen. Porasin tilalle 9mm reiän ja väänsin siihen M10 kierteen. Pienen mutkan joutui tekemään tuohon yläkorvan lattarautaan.
Hiukan alkuun mietin johdotuksia, että mitä kytkentöjä vaatii kun tilalle tuli laturi kiinteällä säätimellä ja alkuperäinen on erillisellä. Kytkin laturiin herätteen ja akulle menevän johdon ja otin alkuperäiseltä säätimeltä liittimen pois. Hyvin lataa. Täytyy laturia hiukan putsailla, sitten paremmalla aikaa

Sitten oli vuorossa jäähdytysjärjestelmän täyttö ja ilmaus. Nyt toistaiseksi käytössä on ihan pelkkää hanavettä water wetterin kanssa, joka sitten estää korroosiota ja ainakin mainospuheen mukaan auttaa siirtämään enemmän lämpöä. Täytin järjestelmän ensin niin täyteen kuin se meni ja sitten ajoin pumppua ilman syylärin korkkia muutaman minuutin. Ilmaa tuli jonkun verran pois.
Ennen käynnistystä vielä piti ratkaista pari juttua. Öljynpaineanturi oli mykistynyt jo toista kertaa tällä moottorilla. Olivat kummatkin tosin halvimpia kiinalaisia. Nyt tilalle tuli autometerin oikeasti laadukas mittari ja anturi.
Ajattelin, että ehkä värinä on särkeny aiemmat sillä anturi on tähän asti ollut t-haaran päässä koneen kyljessä kiinni. Järkeilin ratkaisua ensin bensaletkuvirityksillä ja erilaisilla messinkisillä putkiosilla kunnes hoksasin hyllyssä olevan uuden jarruletkun näyttävän aika hyvältä. No sehän sopi hommaan täydellisesti. Ainakin kestää paineet.
Vedin anturin koriin kiinni ja tein sille alumiinisen kiinnityspannan. Toivottavasti nyt ei särkyisi kun ei värise moottorin mukana.

Opiskelijabudjetilla ei voi kaikkea saada, niin kierroslukumittari tuli tuollainen bilteman malli, josta joutuu maksamaan TV-lupamaksua kokonsa puolesta. Rupeaa olemaan mittaria ja härpätintä ja elektroniikkaa enemmän kuin missään autossa itsellä aiemmin

ehkä joutaisi joskus vähän järkkäillä kaikkia niitä uudelleen, mutta prioriteettina on saada tämä vekotin nyt ensin toimimaan.
Toimisto

Sitten viimein oli käynnistyksen vuoro. Käytin ensin moottoria hetken aikaa syylärin korkki auki jos jotain ilmalukkoja vielä liikahtaisi kun neste lämpiää. Sellaisia ei ilmennyt niin laitoin korkin kiinni. Käyttelin moottoria 1500rpm ja säädin vesipumpun controllerista tavoitelämpötilaksi 80c. Vesi saavutti lämpötilan 80 nopeammin kuin ajattelin kerta sitä termostaattia ei ole. 80 asteessa flekti lähti päälle ja lämpötila pysyi tasan 80 eikä heilunut mihinkään suuntaan. Tavoite saavutettu!
Myös jälkipuhallus toimii kivasti. Sammuttamisen jälkeen pumppu kierrättää vettä ja flekti puhaltaa pari minuuttia, vaikka virrat sammuttaa ja lähtee vaikka kahville.
Ehkä yksi parhaimmista hankinnoista hetkeen.
Tällä hetkellä moottoritila näyttää tältä.

Huomenna lisää. Saa nähdä tuleeko romua vai tuloksia. Ihan vain kevyesti jännittää kestääkö auto.