
Jahas. Se olisi (ollut) taas talvimiitin aika. Tästä intoutuneena sain itseni viikon sairastelun jälkeen liikkeelle ja valmistelemaan rakasta punaista paholaista taas kuntoon miittiä varten.
Ensimmäisenä tehtävänä oli ostaa uusi akku, nimittäin vanha oli kesällä veneessä ja lopulta päätyi hetki sitten myymäni 940 deekuun, sen akun sanottua sopimuksensa irti. Kyseessähän ei vanha akku ollut, mutta samapa tuo. Mietin hetken mistä akun ostan, mutta lopulta päädyin ostamaan ihan vain bilteman akun lähinnä sen edullisuuden ja koruttoman mustan ulkomuodon johdosta. Eipä sillä kesäautossa kai niin suurta väliä ja muutenkaan ei tunnu omassa käytössä nämä akut kestävän kuin vuoden vaan aina tarvitsee johonkin muualle niinkuin nytkin oli käynyt. Luvattiin sille toki 4v takuu, mutta sekin lie raukesi samalla hetkellä, kun kiskaisin kaikki rumat teipit akusta pois.
Muuten oikeastaan edellisen ajokerran jäljiltä ei ole jäänyt mitään vikoja tai muitakaan ongelmia, vaan ajoin auton avohalliin säilöön, josta sen lyhyen sahauksen jälkeen sain helposti -9 pakkasessa käyntiin.
Hetken lämmittelin autoa paikallaan, jonka jälkeen otin liikennekäyttöön ja lähdin ajelulle. Hetken ajelin ja ei tuntunut ollenkaan normaalilta. Kaasuun vastaaminen oli heikonpuoleista ja paikaltaan lähtö oli yhtä tuskaa, kun moottori vain yski ja rokelsi ennen kuin sai riittävästi kierroksia ja lähti vetämään, joka sekin tuntui normaalia laiskemmalta. Sitten, kun katsoin konepellin alle huomasin pakosarjan hehkuvan punaisena lämpökääreen alta joka ei todellakaan ole normaalia. Edes ahvenistolla en ole saanut pakosarjaa hehkumaan samalla tavalla, vaikka kuumana sieläkin se kävi, kun musta lämpökääre muuttui valkoiseksi. Hetken jo ajattelin sulattaneeni männän tai jotain muuta vastaavaa, mutta puristuspainemittaus tarjosi lohtua ja joka sylinterissä oli tismalleen sama 14.75bar. Jotenkin epäilin, että syy lienee kaasuttumissa tai lähinnä niiden tiivisteissä, vaikka nekin vaihdoin juuri ennen kesän ratapäiviä, mutta kuitenkin välillä tuntui yskäsevän aina erityisesti 3&4syl kaasuttimen ja imusarjan tiivisteen välistä. Itsellä on aina kaasuttimien välissä ollut misabin tiivisteet, jossa on o-rengas vulkanoitu alumiinilevyyn ja kaverina misabin kumityynyt kiinnitysmuttereiden alla. Nyt kuitenkin, vaikka mutterit oli ohjearvoon kiristetty kaasuttimet tuntui olevan aika löyhästi kiinni. Päätin sitten nostaa weberit pöydälle ja tarkastella koko pilailuvälinesetin kunnon.
Ja ei, 1syl kaasuttimen kiinnityspinnassa ei ole uraa tiivisteen kohdalla, vaan krhm eräs kokeilu edellisen vastaavan ongelman tiimoilta. (lue: tiivistemäskiä)


Tiivisteet osoittautuivat täysin ehjiksi ja uudenveroisiksi niinkuin tietysti kuuluukin 6kk ja yhden ratapäivän jälkeen, mutta samaan aikaan uusitut misabin kumityynyt olivat kyllä niin lötköä kumia, että ne puristi sormillakin kasaan. Otin vertailuksi toisesta setistä, joka ei sekään ole vanha, niin ne olivat huomattavasti jämäkämmät. Päädyin sitten siihen, että laitellaan kasaan puhdistelun jälkeen niillä eri erää olevilla kumityynyillä ja samoilla tiivisteillä. Nämähän ei siis ole kertakäyttöisiä välttämättä..
Kaasuttimet tuntuivat kiristyvän huomattavasti paremmin, mutta aiempien murheiden johdosta kiristin niitä ihan aavistuksen kireämmälle, mutta tottakai kuitenkin siten, että kaasuttimilla on tilaa elää vielä.
Kaasuttimien kiinnityksen jälkeen talviajoa silmällä pitäen laitoin termostaatin taas paikoilleen ja tarkistelin kaikki nesteet ja yleisesti, että kaikki on kunnossa ja hyvä niin, nimittäin akun ja päävirtakatkaisijan välinen johto oli hankaantunut 5cm matkalta kokonaan puhki tulipellin kohdalta. En voi ymmärtää miten niin voi muka käydä, eihän se johto nyt siinä niin paljon liiku, eikä kyllä sitä mikään rottakaan ollut syönyt. Noh, joka tapauksessa otin akunkengän pois johdon päästä ja ujutin sitä kautta päälle 3x kutistesukan niin pitäisi ainakin kestää ja eristää.
Muuten kaikki tuntui olevan kunnossa niin käyttelin moottorin vielä lämpöiseksi ja huuhtaisin talven pölyt päältä pois ja kaikki tuntui olevan kunnossa.
Aamulla väsytti tuhottomasti ja lähtö miittiin ja osin viime tinkaan, mutta liikkeelle päästiin. Tarkoituksena oli vielä hakea uudet tulpat paikallisesta varaosaliikkeestä, kun illalla paikallaan käytellessä tuntui vielä ihan pientä nuhaisuutta, ihan kuin sytkä ei jotenkin toimisi oikein. Tarkistelin kaikki sytytysosat silmämääräisesti ja 123tunesta, että on oikea ennakkokäyrä käytössä ja myös auto käynnissä, että ennakko toimii oikein ja se (sovelluksen mukaan) toimikin juuri kuten kuuluu. Liikkeen pihaan päästyäni kävin hakemassa ne tulpat ja vaihdoin ne vielä pihassa tarkoituksenani sen jälkeen suunnata toijalaa kohti. Ikäväkseni vain piti todeta, että samat oireet jatkuu niin löin hanskat tiskiin miitin osalta ja ajelin kotiin selvittelemään vikaa. Jotenkin ajatus siitä ennakosta jäi mietityttämään, sillä en teknologiaan niin paljoa luota niin kaivoin ajoituslampun esille ja sehän paljasti vian. Vaikka 123 tune näytti, että ennakko nousee käyrän mukaidesti oikein niin totuus oli se, että tyhjäkäynnillä ennakko oli 0 ja max ennakko 10 astetta. No on prkl ihme jossei oikein tunnu liikkuvan ja pakosarja värjäytyy punaiseksi.
Sitten meinasikin mennä sormi suuhun, että mitäs nyt tehdään, jos jakajan sisällä on bitti poikittain. Ensin puhdistelin kaikki liitokset ja varmistin, että saa hyvän maadoitksen ja tarkistin, että kansi ja pyörijä ovat kunnossa, mutta sama homma. Lopulta nostin jakajan pois, putsailin koko systeemin, laitoin paikoilleen ja säädin ”perusennakon” kohdalleen niin sitten rupesi toimimaan kuin unelma. Kello oli tosin tässä vaiheessa jo 1500, niin ne miittihaaveet oli haudattu jo aikaa sitten. Nyt jälkikäteen ajateltuna tässähän oli varmasti käynyt lopulta siten, että jakaja oli kyllä toiminut täysin oikein, mutta se on päässyt pyörähtämään ihan mikroskooppisen vähän vastapäivään, jolloin ennakko on asettunut väärälle kohdalle. Nimittäin tässä perusennakko on 17 ja max 30, niin se vaihteluväli ei oikeasti ole kuin se 13 astetta. Sitä, että miksi se on pyörähtänyt, kun en jakajaan tai edes sille puolelle moottoria ole mitään töitä tehnyt pitkään niin en tiedä, mutta tuntuu vähän siltä, että kun pyörittää konetta 7200rpm joka ikinen asia mikä hiukankin altistuu värinälle mitä ei ole hitsaamalla kiinnitetty pyörii auki tai väsyy jossain vaiheessa.


No mutta oli se silti hauska päästä ajelemaan, kun oli hyvä aurinkoinen pakkassää ja autokin toimi em. Haasteiden jälkeen hienosti.
Talvivanteiden virkaa toimittaa orionit, jotka olin jo syksyllä pyöräyttänyt säilytystä varten alle. Keskikupitkin on, mutta eivät olleet nyt paikallaan, kun olin vanteet kiinnittänyt kesävanteiden pitkillä muttereilla.

Tällä rupeaisi nyt se kolme vuotta olla ajettu aivan surutta pelkästään öljyjä vaihtelemalla, mutta nyt ensi kesää ajatellen voisi huoltomielessä kk- ja runkolaakerit vaihtaa. Tarkastelin yhdessä kohtaa tyhjäkäynnillä raskaan ajon jälkeen, että öljynpaine oli aavistuksen pudonnut aiemmasta 3 bar n. 2.5 bar:iin. Eipä tuo mitään hälyttävää ole ja kierroksilla ollaan edelleen samoissa lukemissa n. 4 - 4.5bar kuumilla öljyillä, mutta ensimmäisiä merkkejä, että jotain kulumaa rupeaa pikkuhiljaa olemaan. Mutta on kyllä kilometrejä tullut ja myöskin kenkää saanut, että aika hyvillä mennään sen puolesta.
Palataan taas asiaan, Harmi ettei nähty tänä vuonna miitissä!
