Jahas, päivitellään tähän samaan postaukseen myös "uudesta" projektista.
Eli, tossa muutama vuosi sitten (2019?) tuli vastaan halpa 745 Volvo samalta kylältä joten olihan se haettava talteen. Suunnitelmat oli heti selvillä, pellin alle tinakutonen B200E:n tilalle ja ahdettuna tietysti. Ei kauhean poikkeuksellinen resepti mutta toimiva silti. Autoa ei oltu katsastettu muutamaan vuoteen ja ainoa selvä vika joka oli tiedossa, oli käsijarru (kuskin puolelta lähteny kengät irti ja poistettu). Ajelin auton kotiin ja totesin kopan olevan yllättävän siistissä kunnossa, sisustasta ei voi sanoa samaa.






Hakuhetkestä auto jäi sitten odottelemaan parempia aikoja. Tulevan tekniikan osia olin jo haalinut hiljalleen ja sama homma jatkui jonkin aikaa vielä (edelleen).
Moottoriaihioksi olin hommannut B6254:en 960 Volvosta. Moottoria purkaessa tuli oikein yllätyksenä kuinka siistikuntonen moottori oli sisältä. Tähän löytyi myös kolmelitrasen kampiakseli ja T5 projektista ylijääneet T5 vakiomännät päätin tähän laittaa. Rakotulkit naputeltiin myös pyttyjen väliin.





Mäntäkasa pesussa.
Lohkoon hitsasin AN16-nipan öljynpaluuta varten.

Mäntiin tuli Lensulta uudet renkaat ja männät kiinniteltiin samasta osoitteesta ostettuihin kiertokankiin. Männänrengasvälykset hieroin kuntoon ja laakerivälykset varmistelin Plastigaugella. Kannen ostin valmiiksi plaanatun koska sattu löytymään edullisesti. Nokiksi tuli kolmelitrasen nokat.








Laatikoksi hankin perinteisen bemarin pienemmän 6-lovisen ZF:än, jonka Lensu hitsaili tinakoneeseen sopivaksi. Shifteriksi hommasin kiinalaisen itsekeskittävän kepukan. Muu voimansiirto koostuu vakiosta kovasta vauhtipyörästä, SRE765 asetelmasta ja nelilapasesta sintteristä. Vauhtipyörä ja kytkinhilut kävi Lensulla puntituksessa, myös vauhtipyörän jaonmuuton tehty samassa paikassa.



Pakosarja on jonkun tekemä, löytyi sopivasti joten en jaksanut alkaa ite tekemään sarjaa. Ahtimeksi tulee, yllätys yllätys, Holset HX40 Super ja hukkaportiksi 50mm Turbosmart kopio. Pakosarjasta aion tukkia hukkaportin lähdöt ja tehdä kyseisen lähdön suoraan pakopesään. Kokemuksesta tiedän ettei liian jyrkässä kulmassa oleva hukkaportin lähtö oikein toimi...

Turbosta ja hukkiksesta en tähän hätään kuvia löytänyt, mutta kattokaa Googlesta jos ette tiedä miltä em. osat näyttää

Moottoria piti alunperin tulla ohjaamaan Maxxecu Street joka olikin jo hommattuna mutta suunnitelmat muuttui vähän aikaa sitten ja nyt tulee Maxxecu Sport. Ecun kaveriksi hommasin Powertune digital näytön koska Streetissä ei bluetoothia ole, mutta nyt kun se päivittyi Sporttiin, on myös bluetooth joten tuo näyttö on tavallaan turha. Silti varmaan sen laittelen paikalleen. Suuttimiksi tuli Boschin 957cc suuttimet, jotka kävi Finjectorilla testattavana. Bensakiskon hain Lensulta. Bensaa tulee pumppaamaan kaksi 044 kopiopumppua, jotka upotettuna välikeruusäiliöön. Tankin sisään tuleva siirtopumppu vielä vähän auki. Bensapaineensäätimeksi tuli AEM. Bensalinjat teen hyväksi todetusta pneumatiikkaputkesta auton alle ja teflon-teräspunosletkusta moottoritilaan. Kipinää tulee tarjoilemaan Boschin VAG-puolat.






Jäähdyttimeksi hommasin Nissensin tekemän 940 Turbon jäähdyttimen. Tämän kaveriksi tulee sopivan kokonen Spallin imevä flekti. Uskoisin tämän kombinaation riittävän jäähdyttämään tätä moottoria.


Siinäpä auton tarina ja tekniikka käytynä läpi. Sitten itse touhuamiseen.
Innostuin ottamaan tän työn alle tuossa vähän ennen joulua. Ensimmäisenä vaihdoin käsijarruvaijerin ja laitoin taakse uudet käsijarrukengät ja levyt. Ajatus oli siis katsastaa auto jotta pääsee talven liukkaille takavedon rattiin. Mainittakoon että tuli tehtyä tähän monta tuntia remonttia autokatoksessa pakkasessa
Pakosarjan luulin vuotavan joten sormet kohmeessa vaihtelin tiivisteet siihenkin, laihoin tuloksin. Vuoto olikin itse putkessä, vähän ensimmäisen liitoksen jälkeen. Irrottelin putken ja hitsailin kuntoon tallissa, samalla poistin ensimmäisen pöntön koska sekin oli melko huonona.
Tiedossa oli tässä vaiheessa enää yksi mätäpaikka tunkin korvan kohdalla edessä. Tätä oli tarkotus lähteä kaverin tallille hitsailemaan yhtenä iltana, mutta kävipä niin että Volvo hyytyi muutaman sata metriä kotipihasta. Sain auton käyntiin hetken päästä ja sain nilkutettua kotiin juuri ja juuri. Auto sai jäädä odottamaan uutta motivaatiota. Vaihdoin ensin polttoainesuodattimen ja laitoin uutta bensaa tankkiin mutta vika vaan jatkui. Auto siis rövelsi ja hyytyi aina vähän väliä. Vaihdoin myös pihalla pakkasessa bensapumpun kertaalleen mutta ei auttanu sekään. Hinattiin auto sitten toiselle tallille jossa tutkin vikaa enemmän.
Ajattelin että vika on kuitenkin vanhassa bensassa ja tyhjensin tankin jonka jälkeen tankkasin taas uutta bensaa. Ei auttanut. Vaihdoin tulpat, virranjakajan kannen ja pyörijäön. Ei auttanut. Kaverikin jeesaili tässä ja purki kjetin hiluja jos sieltä löytyis vikaa. Ei löytynyt.
Vaihdoin auton alla olevan pääpumpun nyt toiseen kertaan mutta turhaan. Alkoi uskoi loppua. Tehtiin erinäisiä testejä ja koeajoja ja vika vaan jatkui. Päätin sitten nostaa tankkilaitteen pois ja katsoa onko siirtopumpun sihti tukossa tai onko tankissa muuta mahdollista ongelman aiheuttajaa. Tankki ei ollut sisältä kovin likainen, tyhjensin sen kuitenkin taas ja putsasin kaiken irtolian mitä näkyi. Irrotin siirtopumpun telineestä ja ajattelin vaihtaa sen toiseen pumppuun mutta tämä toinen pumppu oli liian paksu joten se ei mahtunut telineeseen. Kokeilin pumppua irrallaan ja se tuntui ihan toimivalta. Laitoin vanhan pumpun takaisin uuden sihdin kanssa. Kasasin kaikki paikalleen ja bensaa tankkiin. Koeajoin autoa jonkin verran ja sehän toimi! Joko vika oli huonossa kontaktissa tankkipumpun johtojen liitoksessa taikka se imusihti oli tukossa, aivan sama mikä oli mutta pääasia että auto toimi. Tähän pikkuhommaan meni liikaa tunteja...
Käytiin ottamassa päästölappu kaverin duunipaikalla ja sehän meni läpi että heilahti. Kävin samana viikonloppuna myös vaihtamassa apukuskin penkin lainapenkkiin, koska omasta penkistä oli turvavyön lukko rikki ja pelkästään sen vaihtaminen on aikamoinen työ. Hitsasin sen yhden mätäpaikan autokatoksessa pakkasessa ja siinä oli kaikki tideossa olevat viat.
Seuraavalla viikolla katsastukseen isoin odotuksin. HYLÄTTY! Vikalista: helmakotelo ruostevaurioitunut, oikea takaiskari loppu, oikea raidetangon pää väljä ja lähivalon suuntaus liian alas.
Tilasin heti uudet osat, eli helmaan korjauspellin, takaiskarit ja raidetangon päät + suojakumin. Kun tuli vihdoin aikaa alkaa korjaamaan vikalistan vikoja, oli saman viikon perjantai. Alotin helman hitsauksella. Helmssa tosiaan oli REIKÄ! En tajua miten en huomannut helman olevan aivan mätä mutta väliäkö sillä. Hitsailin helmaan korjauspalaa varmaan lähes metrin matkalle parhaan taitoni mukaan. Ilta vaihtui yöksi mutta olin päättänyt, että vien auton uusintanäyttöön lauantaiaamuna. Koska oli yö, en viittinyt kiusata naapureita sillä että olisin hionut hitsaussaumat vielä hitsauksen jälkeen

Kun helma oli hitsattu, vaihtelin takaiskarin (pelkästään toisen tässä vaiheessa) ja raidetangon päät ja suojakumin. Tässä vaiheessa olin jo aivan jäässä ja väsytti mutta auto oli valmis leimalle. Lauantaiaamuna lähes heti herättyäni ajelin auton konttorille ja sieltähän se leima tuli! Fiilis oli hyvä.




Päätin palkita auton tuoreen leiman johdosta uusilla etupenkeillä. Laitoin apparin puolelle orkkiskiskoihin modattuna Sparco EVO2:en. Kuskin puolelle tuli samanmoinen penkki mutta ilman kiskoja. 4-tai 6-pistevyöt on tarkoitus laittaa myös kunhan joudan. Myös hyllystä löytynyt Luisin mokkaratti ruuvattiin paikalleen.
Etupenkeistä innostuneena aloin myös muuta sisustaa hankkimaan ja fiksaamaan. Edestä oli joku joskus lattiamatot heivannut mäkeen joten sellaset piti hakea. Koska sopivat ja lähellä olevat oli väärän väriset, päätin koittaa värjätä matot mustiksi. Tähän käytin ihan perus mustaa spraymaalia ja harjaa jolla harjailtiin maalikerrosten välillä. Muutamat muovit myös puuttui sisustasta ja ne löyty samasta paikasta kuin lattiamatto. Niitäkin olen jo alotellut värjäämään mustaksi vinyylisprayllä. Lattiamattoja tai muoveja en ole vielä paikalleen laittanut ja myös toinen takaovipahvi on irrallaan ja maalattuna mustaksi vinyylimaalilla. Sisustan kimppuun ei ole kiirettä vielä.







Autolla en ollut montaa kymmentä kilometriä leiman jälkeen ajanut, lähinnä se seisoi autokatoksessa. Viime viikonloppuna päätin että nyt on aika nostaa moottori pois uuden tekniikan tieltä. Kaveri tarjosi halliaan tähän hommaan lainaksi ja tuli vielä auttamaankin. Ajelin viime sunnuntaina Volvon kaverin hallille parin kilometrin päähän ja 45min myöhemmin tekniikka oli nostettu pois. Pakosarja oli vielä lämpönen kun kone makasi lattialla. Sen jälkeen auto hinattiin takasin kotiin.


Tällä viikolla aikaa on ollu aika vähänlaisesti. Tulevaan moottoriin touhusin ahtimen öljynpaluuputken. Tähän käytin aihiona jälleen tinakoneen kanteen tulevaa pientä vesiputkea, siinä on pari hyvää kurvia ja suoraan Holsetin öljynpaluuseen sopiva laippa. Kaatoa on koko matkalla vaikka näyttää ettei ole. Putken sisämitta on aikalailla 20mm tai enemmän koko matkalla. Putki vaatii vielä viimeistelyn ja mahdollisesti lämpösuojan päällensä.
Siinä aikalailla kaikki mitä tähän mennessä on ehditty tekemään tällä viikolla.




Autosta löytyy myös Youtuben puolelta videoita, linkki tämän auton videoihin alla.
https://youtu.be/fxGOJ1d3A4Qhttps://youtu.be/5FseNcUpCX4https://youtu.be/ruXE8ggr59Yhttps://youtu.be/sUmo7n05ZFMhttps://youtu.be/nBciR9mjx4Ehttps://youtu.be/2MTR40mBoqgSiinä kaikki videot alkaen vanhimmasta.
Laitetaan loppuun vielä speksit tiivistettynä:
-B6254 lohko
-rakotulkit
-T5 vakiomännät
-Lensun veivit
-B6304 kampiakseli
-B6254 kansi
-B6304 nokat
-Maxxecu Sport
-Bosch EV14 957cc
-2kpl kopio 044
-Holset HX40 Super
-50mm Turbosmart kopio