Entäs vitutukseen kuolemine? entäs kuinka hyviä ne kitkat oliskaan kun kukaan ei karhentaisi tietä nastoilla? niin aurinko sulattaa penkat tielle ja yöllä jäätyy ja aamulla oikeasti tarvitaan nastoja mutta iltapäivällä ne kyllä on vain metelinä tietä kuluttamassa. täällä muualla on vielä lunta tien varsilla ja jopa tiellä
no lumella on kyllä sama kummalla ajaa.
No se voisi olla sitten lisätutkimuksen paikka, jos todetaan, että vaikka kieltämällä nastat säästetään 20 kuolemaa vuodessa muualla liikenteessä, mutta vitutukseen kuolee viisi enemmän ja 9 enemmän liukkauden vuoksi.
Sitten säästyneillä 200 miljoonalla tiemäärärahalla voidaan vaikka lisätä poliisivalvontaa tai siirtää ne rahat lastensuojeluun -> säästetään kolme perhesurmaa vuodessa.
Puhtaasti faktapohjaisena päätöksenä tehtynä voisi heittää tuollaisia "vertailulukuja", mutta toki mukana on oikeasti politiikkaa, mikä aiheuttaa sen, että juuri mitään ei tulla tekemään ja kaikki jatkuu kuten ennenkin.
Kuten myöhemmin kirjoitin, hyvä tavoite voisi olla kitkarenkaiden osuuden nostaminen koko maassa noin puoleen ja Uudellamaalla noin 80 pinnaan. Esimerkiksi lätkäisemällä pieni 50 euron lisävero per nastarengas. Fakta on, että nastat kuluttavat teitä, ja kuluttaja maksaa.