Menikö se nyt niin että suolauksen voisi lopettaa jollei raskasliikenne sitä tarvitsisi.
Raskas kalusto ei sitä suolaa kaipaa tasaisilla teillä ja tämän mainitsi paikallisen tienhoitoalueen pääinssi, kun asiaa aikoinaan kysyin. Hlö-autoilijoita varten kuulemma suolataan, mutta mihin hittoon suolaa kaivataan vaikka VT6:lla kouvostoliitto koskenkylä välillä? Tai koskenkylä Tzadi välillä VT7:lla? Tiet ovat suhteellisen tasaisia, joten mäkiäkin varten suolaaminen on turhaa.
Tiet kuivaisivatkin huomattavasti nopeammin ilman suolaa sublimaation ja renkaiden tuoman lämmön ansiosta.
Suola kun on hygroskooppinen aine, mitä suurimmissa määrin!
Ihan siksi, että siellä liikenteessä kulkee jos jonkunlaista koheltajaa, erilaista kalustoa sekä kevyttä liikennettä ja jalankulkijoita ja Suomen ilmastosta johtuen esimerkiksi kaupungeissa kulkeminen muuttuisi aika mielenkiintoiseksi ilman suolausta.
Puhuin valtateistä, enkä kaupungeista, jossa tarvitaan ennemminkin soraa risteyksiin kuin suolaa koko tielle. Miksiköhän kevyen liikenteen väyliä ei suolata, vaan hiekoitetaan?
Suolatulla tiellä ajaminen kitkarenkailla aiheuttaa sen, että pöndelle mennessä pito on epämääräistä ensimmäiset 15km suolatulta tieltä poistuttaessa.
Nastoilla tämä vähenee ensimmäisen 2km matkalla.
Huvittavinta on se, että mökin pihan lisäksi olen tarvinnut tzadin keskustan työmailta poistuttaessa eniten nasta-gummeja!

Kitkoilla jouduin käyttämään lumi-ketjuja, vetäessäni A6 quatroa montun pohjasta!
