Tänään tuli käytyä katsastus asemalla sen verran että tilasin uudet rek.kilvet, samalla pyysin rek.otteen tähänkin.
Iskaritestin ajoin töissä ja pitkälti oltiin 68-75 välillä joka nurkassa. Siitä halliin, ensin vaihdoin etupäähän äärivalot kun olivat molemmat pimeänä. Samalla pikainen ajovalojen puleeraus. Pohdin miksi webastollisessa autossa on lohkari johto tehtaalta, autossa on ylläpito laturi ruksittu myöskin.
Vetokoukku tähän kun joskus laitettu paikalleen (irroitettava) on varmaan kuula ollut siitä asti kiinni, lukkopesä on ihan hapettunut umpeen, sain kuitenkin TriFlow merkkisellä litkulla sitä hiukan rassattua mutta ei avain vielä istu pohjaan asti, toinen katkesi

tarvii teettää lisää ennen kun jatkaa sitä operaatiota.
Renkaat tasapainoitin kun täristivät, mutta kuitenkin löytyi syy muljumiselle pienemmässä nopeudessa sillä toisessa eturenkaassa oli todella rajuhko runkovika... Soitin ystävälleni ja kyselin olisko sijalle toisia renkaita, ennen kun hän takas ehti soittaa niin kurvasinkin pihaan ja löyty varaston perältä oikeaa kokoa 2kpl nokian hakka z renkaita tilalle. Väänettiin siis kaksi rengasta niin uskaltaa ajella. Laitoin asiasta kuvien kera liikkeeseen viestiä ihan kysymyksenä miten menetellään, en kertonut että vaihdoin romun jo pois.
Muutama kuva renkaasta


Vääntö hommissa, itse katselemassa


Töissä vielä ollessa poistin rek.kilventaustan samaan reissuun ja laitoin takakilven teipillä kiinni.
Samalla kun kävin alustan läpi enkä välyksiä/murtumia mistään löytänyt niin otin samalla muutaman kuvan.







Omaan silmään mielyttää katsoa kun on kuitenkin jo 223tkm mittarissa ja alusta täysin kuiva!
Kotiin ajellassa ei enää muljunut eikä täristänyt.
