Ompa hienoa, että on hienoa, vaikka tämä nyt tällainen jääauto onkin.

Askartelin pohjapanssarin, että pääsee ainakin kauemmaksi hankeen samalla vauhdilla:
Vähän lisää "puunvälivarusteita".Sitten aloitin hahmottelemaan etuspoileria. Katselin "sillä silmällä" autojen puskureita milloin missäkin, jos jostain olisi saanut muokattua sopivan, mutta ei oikein löytynyt sellaisia, että olisin innostunut edes mittanauhaa ottamaan esille. No, tehdään sekin itse. Hetken kävi mielessä lasikuitu, mutta olisiko Göteborissa sellaiseen ruvettu vielä 1980-luvulla? Materiaalin kesto lunta vastaan on mitä on ja harmittaa sitten, jos on heti päreinä. Huonekaluputkesta pitäisi tulla riittävän tukeva ja samalla parantanee painojakaumaa?
Vanhoille kallistuksenvakaajan korvakkeille löytyi tarkoitusKeulassa ei ollut oikein mitään kiinnityspisteitä jäljellä, mutta vähän kauempana oli tukevat korvakkeet jouten. Lisäsin vinotuet puskurin kiinnikkeisiin ja yläreunan kulmaraudan saa ruuvein kiinni puskurirunkoon.
Helposti irroitettavissaTuli tuollainen kokonaisuus, jonka voi vaikka irrottaa tarvittaessa. Alareuna on 40x20x1,25 neliöputkea ja yläreuna Ø10x1 putkea tai 25x25x2 kulmaa. Lopputalvesta saattaa olla kovatkin penkat ja tuo alareuna kulkee aika alhaalla.
PaperimallineVälit ajattelin hitsailla pellistä umpeen, kartongilla mallasin tehdessä vähän miltä näyttää. Periaatteessa tuon kehikon voisi päällystää aika helposti venyvällä kankaalla ja sitten hartsilla ja vahvikekankaalla tukevoittaa. Alareuna muuten seuraa ylhäältä katsottuna puskurin ääriviivoja, vaikka näyttää tulevan aika ulos.
Olisko jollain myydä (Keski-Suomessa) tuollaiset uudempaan etupuskuriin tulevat peitelevyt? (kolmannessa kuvassa näkyy parhaiten) Olisi vanhoja lisävaloja jäänyt nurkkiin ja tuota kanttiputkea, niin meinasin tehdä irrotettavan lisävalotelineen. Suunnitelma vaan edellyttää reikiä noihin lätkiin ja voisi sitten ilman valoja ajaessa panna ehjät tilalle. Ehkä turhaa kosmetiikkaa, mutta kuitenkin...