Jaahas. Parikymmentä vuotta sitten tuli saatua tämä auto ajokuntoisena, mutta edellinen omistaja oli jotenkin onnistunut tekemään sellaisen pikkumokan että oli laittanut termostaatin väärinpäin kun oli ilmeisesti vaihtanut kesätermarin paikoilleen.
Kotiin ajaessa silloinen kuski ei hoksannut katsella lämpömittaria ja sehän kiehahti moottoritiellä.
Kotiin hinattiin loppumatka ja isän kanssa aikoinaan vaihdettiin kannentiiviste kun se oli palanut. Siitä huolimatta ei käynyt kunnolla ja vesi meni sylinteriin ja tuli pakoputkesta ulos ja projekti kirjaimellisesti hautautui ladon uumeniin.
Jotenkin tämä auto alkoi mietityttämään tänä keväänä ja kysyin Trafilta että montako tämän ikäistä autoa on liikennekäytössä ja vastaus oli että neljä.
Siitä innostuneena päätin antaa projektille uuden elämän. Kori ja maalipinta on käytännössä täydellisessä kunnossa, muutamia naarmuja lukuunottamatta, ruostetta en ole löytänyt oikeastaan mistään muualta kuin pakoputkistosta ja moottorista.
Kaivoin auton esiin ja ensi viikonloppuna irroitellaan moottori ja katsotaan että olisiko se suurin vika että sylinteriputket olisi pudonneet alas ja vesi pääsee männän päälle. Jos ennen sitä löytyy hyviä vinkkejä niin antakaa!
Haaveena on kesäkäyttis, jonka voisi museioida. Kaikki alkuperäiset osat ovat onneksi tallessa ja luojan kiitos en teininä ehtinyt rikkoa mitään tai "tuunata" uuteen uskoon.
Sisusta on myös erinomaisessa kunnossa, toki perusteellista siivousta vailla.

