Aika jännä, aina on ratti ollut suorassa kysymättä kun on muutaman kertaa tullut säädätettyä ei-merkkihuolloissa. Toisaalta osannut ajaa vuosia ratti vinossakin kun renkaat ei kuluneet väärin. Paljos uskalsit ajaa jakopäällä?
Jepjep. Itse olen jo melkein tottunut siihen, että ikinä ei ole ratti melkein suorassa kulmien säädön jälkeen. Toisaalta olen erittäin tarkka sen asian suhteen, mutta tällä erää jäi kyllä niin vinoon ratti, että tyhmempikin sen huomaisi. Vanhalla jakopäällä tuli ajettu 3 vuotta ja 2 kuukautta. Kilometrejä kertyi tuona aikana vissiin noin 110tkm. Kyllä, tuli tässäkin harrastettua ylihuoltamista. Apulaitepuolihan oli jopa tuotakin tuoreempi, koska vuosi sitten laitettiin apulaitehihna, kiristin sekä laturin vapaakytkin uusiksi, kun hiukan ääntelivät. Tietenkin siis uusittiin myös apulaitepuoli jakopäärempan yhteydessä.
Ainiin, sinua kiinnosti se mun vanha V70 ja sen vaihteisto. Tuli tänään ajeltua sillä jokunen tovi ja luettua koodit siitä. Yllätys yllätys, sinne oli tallentunut vikakoodi turbiininlukon luistamisesta.

Kuulemma kyseinen vikailmoitus tulee lähes aina rajummassa kiihdytyksessä nykyään. Lienee siis se itse turbiininlukko kulunut, eikä kestä tuon ohjelmoidun D5:sen vääntöä. Jännä ettei tuo kerennyt minun omistusaikanani oireilemaan onneksi. Ensimmäisen kerran tuo pamahti ruutuun, kun viime kesänä ratapäivillä rääkkäsin tyhmyyttäni tuota autoa. Sen jälkeen toki tein tuolla autolla reissun sinne Bulgariaan, eikä vaihteisto aiheuttanut siellä ongelmia. Liekö se ratapäivä ollut joka tapauksessa vaihteistolle liikaa ja nyt sitten oireilee. En tiedä, ei ole meikäläisen murhe.

Huvittavaa, että itse vaihtotapahtumat ovat tuossa vanhassa 400tkm ajetussa laatikossa merkittävästi pehmeämmät kuin tässä minun uudessa 6 lovisessa lootassa.
