Kolme viikkoa kerkesi auto maata pihalla, mutta nyt kun on kuivempi pakkasjakso niin oli pakko ottaa XC70 ajoon, ettei paikat jumahda ihan. Onhan tässä vuorokauden aikana jo kelattu 600km mittariin.

Ardic muistutti taas olemassaolostaan negatiivisessa mielessä kun täräytin sen eilen -16 asteen pakkasessa käyntiin. Käynnistyi ihan ok ja kävi ekat 5min täysin normaalisti, kunnes alkoi "humppaamaan" muutaman minuutin, sen jälkeen jatkoi normaalia pöhinää koko 50 minuutin ajan. Tänään lämmitin taas Ardicilla 50 minuuttia ennen ajoa, niin huomasin päivänvalossa että pientä savutusta Ardicista on havaittavissa samoiten kuin kitkerää hajua. Menin sitten kuuntelemaan polttoainepumpun toimintaa, niin mielestäni sen ääni oli hiukka erikoinen. Kuulosti siltä, että se naputus ei ole aivan tasainen rytmi, vaan välillä väliin ikäänkuin tulee ylimääräisiä naputuksia ja välillä taas naputuksia jää pois.
Pähkäilin siis, että olisiko tuo polttoainepumppu viallinen. Itse pumppu on lähes täydellä varmuudella alkuperäinen, eli käyttötunteja sillä on takana yli 1 200. Ardicin poltinyksikköhän vaihdettiin toistamiseen kesällä tähän, joten siihen liittyvät vikakohteet lienevät poissuljettu vaihtoehto tällä erää.
