Pikkuhiljaa kaivettu autoa esille kevään koittaessa.
Oranssi ABS-valo tervehti ensimmäisen käynnistyksen jälkeen, jääden palamaan pysyvästi. Johan tämän kanssa tuli syksyllä tapeltuakin. Käyttäytyminen oli hieman outoa, ja se saattoi sammua jonkun käynnistyksen yhteydessä, mutta muutaman metrin ajon jälkeen se syttyi joka tapauksessa.
Ajatus oli, että ehkä joku toinen anturi olisi antautunut, mutta mittausten perusteella kaikki oli kunnossa. Pumppu myös tuntui toimivan normaalisti. Koitin pikaisesti toista ABS-ecua, ja nyt ABS-valo sammuikin normaalisti.
Samalla tuli huomattua, että oikea takanurkka merkkaa reviiriään. Ei haihdu, eli ei ole bensaa. Jarruputki antautui jarrupolkimen raivokkaasta polkemisesta johtuen. Hyvä että meni kotipihassa. Taidan kuitenkin viedä jonkun muun murheeksi putkien askartelun, kotipihalla ei hirveästi innosta putkien päitä ruveta tekemään.
Sisustan fiksailuja tullut myös jatkettua. Jossain vaiheessa ovipahvien verhoilulevyt oli kiinnitetty nahan läpi ruuveilla ovipahviin, ja molemmat muoviset ovitaskut olivat haljenneet. Lisäksi ovipahvin päälle liimattu harmaa nahkaverhoilu oli irronnut liimauksistaan. Varaosa-autosta ryöväsin ovipahvin, jossa verhoilulevy kiinnitysreiät olivat paremmassa kunnossa. Näin verhoilulevy pysyisi paremmin paikallaan. Nuo ehjät verhoilulevyt piti sitten puukenkä-ihmisiltä hommailla. Samalla kun ovet otetaan auki, tarjoutui tilaisuus päivitellä kaiuttimet uusiin, ja korjata äärimmäisen hidas ikkunahissi.
vanha verhoilulevy oli ovipahvissa kiinni sikalla ja ruuveilla.Aloitin kuskin ovesta, ja purin verhoilut irti. Ihmettelin sähköikkunan mekanismia hetken, ja hain verrokiksi varaosa-auton mekanismin. Joku oli sitten hankkinut ehkä 440/460:n hissin ja laittanut sen tähän. Muuten hyvä, mutta kiinnitysrei'istä yksi neljästä osui kohdilleen, hetken aikaa tuota on paikalleen saanut askarrella. Kötöstys lähti mäkeen ja orkkista tilalle. Hissin kiinnityspaikat ikkunassa olivat myös pitänyt rikkoa, jotta tuo sopii paikalleen. Hain varaosa-autosta myös uuden ikkunan.
ovipahvi irtiRasvailin varaosahissin läpikotaisin, ja toiminta näytti jo varsin hyvältä. Virittelyjen jälkeen toiminta oli muutoin mallikasta, mutta Ikkuna keikkuu oudosti suuntaa vaihtaessa. Tuohon ei oikein muita lääkkeitä liene kuin uusi hissi. Mennään nyt tällä.
url]https://photos.app.goo.gl/ZSpajPHxctcHqav17[/url]
Videolla sähköikkuna korjattuna.
Kaiuttimiksi pistin Focalin erillissarjan, jonka diskantin sovittelin alkuperäisen diskanttikaiuttimen tilalle.
Puukenkämaasta saapunut verhoilulevy vaati myös oikaisua ja siistimistä. Runkohan tuossa on jotain matkalaukkupahvin tapaista, joka kosteuden vuoksi menee soiroon. Kostutin pahvin samalla kun puhdistin sen, ja laitoin painoa päälle, jotta suoristuisi kuivuessaan.
3D-tulostetut oviklipsit paikallaanOvipahvin kiinnitystä varten oven alareunassa on muoviklipsut, jotka herkästi hajoavat. Onneksi joku oli mallintanut kyseiset klipsut, ja uudet sai tulostettua tilalle. Muovina PETG, joskin väärä väri.
Tänään sain vihdoin lyötyä oven kasaan. Harmi, ettei lähtötilanteesta ole kuvaa. Vielä pitäisi putsailla ovi paremmin, mutta kehtaa tuota jo katsella.


