Maalitolppia siirrellään koko ajan. Ensin peloteltiin ruumiskasoilla sen jälkeen sairaaloiden täyttymisellä. Riskiryhmäläisiä piti suojella rokottamiseen asti. Nyt kun riskiryhmäläiset ja paljon muitakin on saanut rokotteensa, niin vauhti vaan kiihtyy ja pelotellaan ”Long Covid” psykosomaattisilla oireilla yms.

"maalitolppien siirtelyä...vauhti kiihtyy..." Jos nyt vaan ottaisi rauhallisesti ja näkisi asian kuten se on. Maalitolppia joutuu siirtämään, kun tietoa karttuu. Kohta kaksi vuotta covid-19:ää ja lopulta siinä eniten hämmentää aina, miten vähän siitä asiantuntijatkaan tietää, tavan kansalaisista nyt puhumattakaan. Mutta sinänsä hommahan toimi joissakin maissa todella hyvin - myös Suomessa. Ensin suljettiin ja saatiin sillä estettyä tautia ryöpsähtämästä. Sitten riskiryhmäläiset oli jo rokotettu ja rajoituksia on purettu todella paljon, eikä tuo akuutti kuolleisuus ole enää ampunut niin pahasti ylöspäin. Nopeasti pitää reagoida, vaikka tautia ei tunneta, mutta kun kuolleisuus ja sairaalahoidon tarve on jotain ihan muuta kuin normi influenssoissa, niin pakko toimia. Moni ei tajua, että joku 2 promillen kuolleisuus on ihan hemmetisti. Suomessa se tekisi 10 000 ruumista, teholla kävisi muutama kymppitonni ja satoja tuhansia sairaalahoidossa. Siinä olisi aika turha jonottaa sairaalaan, jos vain joku raaja olisi poikki. Kotiamputaatioon vaan. Tuollainen katastrofi on rajoituksilla ja rokotuksilla saatu estettyä Suomessa ja sen moni unohtaa. Olisi pitänyt muuttaa alkuvaiheessa Ruotsiin tai Italiaan tms., niin olisi konkreettisesti nähnyt, miten "flunssa" riehuu. Oikeastaan vähän kyllä ihmettelen, että tätä ei VIELÄKÄÄN selvästi kaikki ole sisäistäneet.
Itsehän sain koronan reilu 3 vko sitten ja voin kyllä kertoa sitä samaa, mitä moni muukin taudin kokenut, että ei ole mikään normi flunssa. Pari kertaa on ollut kovakuumeinen influenssa ja kerran norovirus, jotka kaikki kaatoivat petiin. Mutta niidenkin jälkeen olo koheni viimeistään viikossa ihan normaaliksi. Tämä korona on jotain ihan muuta. Olin kertaalleen rokotettu, joka saattoi auttaa ja oireet jäi koronaksi kohtuu lieviksi mm. kuumeilua vain kahtena päivänä ja max. noin 38 astetta, eikä keuhkoissa tuntunut mitenkään erityisen pahalta. Silti veti jalat alta kahdesti, joista jälkimmäinen oli flunssamaisten oireiden helpotettua ja olon jo kohennuttua. Yhtäkkiä vaan aamulla alkoi sydämen tykytys, korkea pulssi ja pahoinvointi, joka ensin heitti nelivedolle ja sitten vaan hikisenä makaamaan lattialle. Siinä vaiheessa vaimo soitti lanssin, mutta kaikki oli koronaksi ok ja levossa olo taas koheni hiljalleen. Siitä olo sitten koheni parissa päivässä ihan hyväksi, mutta kahteen viikkoon ei oudot "hermostolliset" oireet ole juurikaan vähentyneet. Hajuaistin puute, oudot aistimukset erilaisiin ärsykkeisiin ja keuhkot tai liikuntaa yrittäessä muutenkin hermotus ei todellakaan ole kunnossa vieläkään. Monia oireita en 45 vuoden iässä ole koskaan ennen kokenut ja loputkin tuntuu suhteettomilta niinkin kevyen taudinkuvan jälkeen. Että ei, ne long covid jutut ei ole nekään minkään venäjän röllin keksintöä. Ja ainakin toivon, ettei jää kovin pysyviksi.
Vaimo oli riskiryhmäläisenä jo tuplarokotettu hyvissä ajoin ennen, kun taudin sain. Hänellä oli parina päivänä vain hyvin lievästi yskää ja nuhaa, mutta testit näytti koko ajan negatiivista. Että kyllä niistä rokotteista on hyötyä. Enpä sitä hirveästi epäillyt tosin ennenkään, mutta vähäinenkin skeptisyys on nyt yllättäen hävinnyt.
Olkoonkin joillain vakavia oireita mutta maailmassa on paljon muutakin paljon pahempaa kuin tämä
Kuten mitä? Ei ainakaan mikään influenssa, mutta valista toki.
Joskus toukokuussa ilmeisesti jo 7 miljoonaa kuollutta maailmassa kovista rajoitteista huolimatta. Melkein toisen maailmansodan tahtia, jos jatkuisi yhtä pitkään.
Jokatapauksessa, otti rokotetta, käytti maskia, pööpöili kaupassa tai teki mitä tahansa, niin pidetään niitä turvavälejä jne. Ei siihen tomaattihyllylle ole pakko ängetä viereen valkkaamaan tomaatteja, vaan voi rauhassa odottaa. Välillä kaupassa tajuaa olevansa ainoa, joka pitää esim. turvaväliä kassajonossa. Se samanaikaisesti vituttaa ja naurattaa.
Tälleen juuri covidista liikkumaan vapautettuna alkoi naurattaa maskin takana, kun kaupan sähkötarvikehyllyllä joku skeptinen kylänmies tuli vierelle käpistelemään hyllyn tavaroita, tietenkin maskitta ja jotain puhisi koko ajan. Teki mieli sanoa, että en ole ainakaan minä, joka tässä häviää, mutta tyydyin vaan virnuilemaan.
Välit tosiaan kannattaa. Aiemmat versiot eivät ilmeisesti todellakaan tarttuneet herkästi, mutta tämä ilmeisesti deltakin vaatii kyllä lähikontaktia ja/tai aikaa. Ei sekään säteilemällä tartu sentään
