
Toukokuussa tuli laitettua spacerit taakse.

Taannoin harmitusta aiheutti oikean etujalkatilan muuntautuminen uima-altaaksi.

Päästelin etummaisen lattiaverhoilun pois paikaltaan pesua ja kuivausta varten, takimmaista lattiaverhoilua kuivattelin sisätilanpuhaltimella ja nostamalla verhoilua irti lattiasta. Etummaisen verhoilun ajattelin pestä vielä toiseen kertaan odotellessa, kunhan varmistuu ettei vettä enää pääse sisätiloihin.
Mitään ulkoista syytä vuodolle ei löytynyt ja epäilys on, että tuulilasikin on alkuperäinen, enkä sen myötä arvelisi senkään vuotavan, joten seuraavaksi oli tutkittava kaukaloa ja ilmanottoa, koska oli viitteitä että vuoto kuitenkin on jossain kojelaudan "takana".

Kaukalo oli kohtuullisen siisti, likaa ja irtoroskaa vain vähäisesti. Kuvassa ympyröity viemäriputki oli valahtanut paikaltaan alas sen verran, että sivuilla olevat pyöreät vuotoreiät olivat menneet lattiatason alapuolelle, joka muodostaa viemärille muutaman millin kauluksen lattiatasoa korkeammalle. Olisiko tuo sitten yhdistettynä vinoon säilyttelyasentoon aiheuttanut tulvimista...? Ilmanottoaukon kehys ja sen kumitiiviste olivat paikallaan, ehjiä ja hyväkuntoisen näköisiä.

Imuroin ja pesin kaukalon, sekä kehyksen ja tiivisteen. Viemäriputkeen laitoin sokat estämään vastaavan alas valahtamisen, mikäli putken omat haitat eivät sitä pidä paikallaan, ettei ainakaan vastaava enää toistu. Kuuluisiko tuossa ilmanottoaukon päällä olla joku muovinen "roiskesuoja"? Yhdessä tubevideossa sellainen näkyy saman ikäluokan XC90:n kaukalossa, mutta toistaiseksi en ole etsimällä löytänyt vahvistusta, että puuttuuko tästä sellainen?

Pyyhkimien varsista tai muualtakaan en löytänyt viitteitä, että tuota olisi aiemmin availtu, mutta eihän asiasta silti täysin varma voi olla.