Ohjelmoinnista sen verran, että auto palautettiin takaisin vakioksi. Syyksi siihen, miksi voima jäi uupumaan, on nyt epäilty TCM:ää. Vaikka vaihteiston toimintaa muutettiinkin, ainakin turbiinin luiston osalta, niin silti ilmeisesti TCM rajoitti ahtopaineen pyyntöä.
Pohjoisen reissua varten halusin vähän enemmän valotehoa. Ajovaloihin vaihdoin Purelux Blaze -xenonit ja pelkästään niillä valotehoa tuli paljon lisää alkuperäisiin kulahtaneisiin polttimoihin verrattuna.
Kokeilin etupuskuriin kilventelineeseen kilven yläpuolelle X-vision Genesis 600 -paneelia, mutta oli kyllä niin hirveän näköinen viritelmä, ettei se siihen jäänyt. Olisi vaatinut ylätuet, jotta olisi ollut tukevammin kiinni, enkä halunnut porata mihinkään ylimääräisiä reikiä. Niinpä laitoin valon tuonne puskurin ala-aukkoon. Lattaraudasta tein kiinnikkeet ja niillä kiinnitin valon jo olemassa oleviin puskurin reikiin.



Pohjoisesta matkalla kotiin auto pyysi lisää öljyä.


Käytin myös elämäni ensimmäistä kertaa auton huollossa, vieläpä Volvolla. Tai no, käytinhän minä tämän Volvolla viime kesänä ohjauskulmien säädössä, kun sain sieltä halvimman tarjouksen.
Autoon oli tekemättä R10029 takaisinkutsukampanja ja katsastus lähestyy, kuten myös huollon aika. Essential huolto, johon sisältyi Service 2.0. Ohjelmistopäivitys oli tullut vaihteistoon. Lisätöinä korjasivat veloituksetta polttoaineluukun kannen, kun sieltä oli hajonnut kiinnike. Kaiken kukkuraksi auto tuotiin huollon jälkeen suoraan kotipihaan, niin ikään veloituksetta.
