Aamulla tuli roudattua 8 kpl renkaita vanteineen töihin. Eli nyt on testattu, että 745:n mahtuu se 8kpl 15" gummeja, puristamalla menisi 9-10.
Kyydissä oli Volvon kesävanteet, ja toiset renkaat joissa oli enemmän kulutuspintaa, kuin nuissa Volvon renkaissa.
Tuli sitten iltapäivästä harjoiteltua ihan niitä rengashommia, kun vaihdoin ja tasapainotin yhden niistä vaihtorenkaista Volvon vanteelle. Homma meni niin kuin Strömsössä, ja sain renkaan tasapainoonkin ekalla yrittämällä. Ihan itse kaiken homman tein, neuvoja tottakai kuuntelin. Oli siis ensimmäinen kerta, kun renkaan irroitus, tai -asennustöitä tein. Oli pikkasen muikea fiilis, kun meni homma putkeen. Huomenna enää 3 rengasta irroittaa ja asentaa.
Tuommoinen huono kuva, vanha poissa ja "uusi" rengas vanteella tuossa kuvassa en ole vielä tasapainottanut vannetta.
Vanhat painot joutui vaan käyttämään uudestaan, kun ei ollut kuin peltivanteen lyöntipainoja, ja liimapainot oli mustia. Joku nyt sanoo, että "olisihan ne liimapainot voinut maalata". Joo, mutta kun ei se maali niissä painoissa kauaa pysy, ja muutenkin olisi vähän turhaa hypistelyä sellainen. Isä sanoi, että kokematon tai huono sellainen työntekijä, joka käyttää aluvanteissa lyöntipainoja. Onhan ne liimapainot oikeasti paremman näköiset aluvanteessa, siitä ei ole epäilystäkään, kun mullakin on peräti yhdessä noista Rialeista liimapainoja etupuolella.
Pitäisi kyllä jossain vaiheessa ihan kunnostaa noi Rialit, koska niissä on edellisten omistajien toimesta niin pirusti kantti ihottumaa. Onhan se hifistelyä juu, ja aluvanteiden kohdalla työlästä, mutta minä tykkään tosissaan noista Rialeista, niin olisi kiva pitää niitä kanssa sitten hyvänä.