Pitkään aikaan ei ole mitään tullut päiviteltyä, mutta auto tosiaan pelasi lähes ongelmitta koko kesän. Jarrupäivitys jäi vähän vaiheeseen, pitkittyneen kimppatilauksen johdosta. Edessä on tällä hetkellä 850R:n jarrut, eli 280mm levyt ja satulat. Isommat levyt on jo pitkään olleet hankittuna, ja satulankannakkeetkin pitäisi lähiviikkoina saapua. Paloiksi laitetaan EBC:n yellow- tai redstuffit rahatilanteen salliessa.
Recarot asentelin paikalleen ennen kesämiittiä, tosin radalla ei tullut ajettua kuin "possujunassa". Tekniikka pelasi hyvin, tosin pientä öljyvuotoa on moottorissa havaittavissa ja M46 alkaa tahmeudellaan ärsyttämään siihen malliin, että se päässee eläkkeelle talvella. Ohjaustehostin vuotaa kuin seula, joten asialle täytyy talven aikana jotain tehdä.
Viime sunnuntaina otin auton pois liikennekäytöstä ja katsotaan mitä talven aikana saa autolle tehtyä.
Laitetaan loppuun muutama kuva (nykyinen ja mahdollisesti tuleva talviauto esiintyvät myös kuvissa).




