Nyt olisi toimiva ilmastointikin

Alunperin syy toimimattomuuteen oli se, että olin ajatuksissani kytkenyt releen ohjauksen molempiin nastoihin plussan, eli maata ei tullut mistään. Tämä johtu siitä kun halusin hifistellä ja käyttää tuota V70 sulakerasiassa olevaa alkuperäistä kompuran relettä. Olin kytkenyt alkuperäiseltä, kojetaulun alla olevalta releeltä ohjauksen tuolle toiselle releelle, mutta toisaan oli mennyt ajatukset sekaisin ja oli kaksi plus-johtoa

Tässä viikolla jo yksi ilta ihmettelin tätä systeemiä ja kokeilin ohittaa tuon V70 releen hyppyjohdolla. Tutkailin kytkentäkaaviosta, että mitkä nastat pitää kytkeä yhteen, jotta kytkentä olisi sitten 960 alkuperäistä vastaava. Hyppyjohdon laittamisen jälkeen kompura pyöri koko ajan, mikä sai pääni niin pyörälle, että ei mitään määrää. Tänään sitten mittailin yleismittarilla ohjausjohtoja ja kävi ilmi, että olin hyppyjohdottanut väärät nastat. Tarkistin vielä uudelleen kaaviosta releen nastojen numeroinnin ja ne olivat perhana väärin. Systeemi olisi siis alkanut toimimaan jo viikolla, jos Volvon alkuperäinen kytkentäkaaviokirja olisi ollut oikeassa ja olisin laittanut hyppyjohdon oikeaan paikkaan. No, kukaan ei ole täydellinen, ei edes Volvo

Sen verran piti herkutella, että naamioin tuon hyppyjohdon, koska sellaisenaan se olisi ollut vähän liikaa jokkismiesten ratkaisu

Tuhosin siis alkuperäisestä releestä sisukalut pois ja liitin ne nastat sieltä sisältä yhteen. Sitten vaan releen muovikuori takaisin, niin näyttää ihan alkuperäiseltä, jos joku nyt sattuu sinne sulakerasian kannen alle kurkaamaan.