Eilen saatiin paljon aikaan, kun oli ahkera kartturi kaverina. :hello: Vaihdettiin penkit ja laitettiin ajoasento samalla kohdilleen. Eteen roiskeläpät, toinen sammutin kiinni, toinen ajovalo vaihdettiin huonon tilalle ja konehuoneen sulakerasia uusittiin. Kolinan syy löytyi löysällä olleista etuiskarien yläpulteista. (Kuka lie kiristänyt pelkällä pulttikoneella

)
Käyntihäiriöön löydetty osasyy, muttei vielä kokonaan kunnossa. Järjestelmäpaine oli vain 3,5bar! Vika löytyi määränjakajan paineventtiilistä, josta puuttui tiiviste ja säätölevy.

Varaosista toinen tilalle ja paineeksi säädetty 5,5bar. Nyt voi jo ajella normaalisti mutta ahdoille siirtyessä on kuollut kohta. Ohjauspainetta en saanut mitattua, koska ei ollut sopivaa päätä mittariin. Todennäköisesti siinä on vielä korjattavaa. Ensiksi kuitenkin vaihdettava vuotava OP-säätimen putki ehjään.
Ohjaustehostimeen on vaihdettu pariin kertaan öljyt ja sen toiminta on nyt normaalia. Meinasin varatangon kunnostaa vaihdettavaksi, mutta sen runko oli kulunut niin syville urille painetiivisteiden kohdilta ettei sille kannata tehdä mitään.
Passitus sovittu alustavasti ensi kuulle.
Ennen kisoja vielä tehtävää:
Moottorin säätö
Pohjapanssari
Lisävaloteline (aloitettu)
Peräöljyt
Trippi
Jarru/bensaputkille jonkinlainen suoja
Kiveniskuteippiä takapyöränkaariin
Renkaiden hankinta
Sponsoritarrojen hankinta?
Kunnon koeajo