Bilteman dremeli toimi mulla hyvin jonkun aikaa. Sitten terien kiinnityskartio pyörähti väljäksi ja koko laitteen sai nakata roskiin.
Kevyeen käyttöön toimii.
Tuo on heikoin paikka. Ne kartioholkit terän kiinnitykseen on jotenkin paskat. Omastakin on saanut jo viilata välejä suuremmaksi, jotta supistuu kunnolla, eikä toinen ole edes keskeinen.

Siihen jos hankkisi sen "vaijeripään" ja kirisi "lopullisesti" kiinni karan itse koneen päässä, voisi olla toimiva kampe.
kysymys:
Tässä pohtinut porukoiden saunan veden siirtoa. Heillä on siis pihakaivo, jossa on pahimmillaan ollut vedenpinta 3.5m syvyydessä, yleensä (kuten nyt) 2-2.5m. Saunalle on noin 25m ja maasto välillä nousee 40cm, sitten laskee 60cm, jonka jälkeen sauna. Saunan lattia aikalailla samalla tasalla, kuin kaivon ylin rengas (maantaso suunnilleen sama).
Kuinka kannattaa toteuttaa veden liikkuminen kaivosta saunan vesipatoihin yms. koneellisesti, mahdollisimman edukkaasti? Mikäli letku tyhjenisi lappo-efektillä aina kaivoon, ei sulatusvastusta välttämättä tarvitsisi, mutta johtuen tuosta maaston muodosta epäilen. Täten epäilen, että letku menisi talvella jäähän, vaikka kaivaisi puolen metrin syvyyteen maahan eristemuovin sisään.
Vastukset tuppaavat olemaan aika hinnakkaita myös, 10m taisi olla luokkaa 80€ eikä tuo riitä edes puoleen matkaan.
Motonetissä hommaan soveltuva uppopumppu, jonka asennus kaivoon olisi siisti. Ongelmaksi tulisi kaivon ja saunan väli, koska pumpussa on vain 10m johto. Tällöin pistorasiakin löytyy ja pumpun saa pyörimään, mutta onko mitään keinoa saada ulkokäyttöä kestävä, kauko-ohjattava pistorasia edullisesti? Muutoin pumppu työntää aina saunan lattialle senaikaa, kun kävelee kaivolta saunalle.
Tai, kestääkö tuommoinen uppopumppu suljettua hanaa vasten pumppaamisen? Tällöin voisi saunan päähän laittaa hanan, joka avataan kun vettä lasketaan ja suljetaan täytön jälkeen. Pumppu joutuisi olemaan aina hetken aikaa (kävely saunalle ja pois) päällä hana kiinni.
kolmas idea:
Viime keväänä jäi vanha vesi-automaatti (tai mikälie painepumppu jota yleensä käytetään talousveden nostoon kaivosta) ylimääräiseksi. Se ei pidä painetta, vaan pumpun "ilmaamisen" jälkeen menee noin vuorokausi, pyörii pumppu aina kun hana on auki.
Vettä se liikuttaa aivan hyvin. Olisiko järkevämpi laittaa tuo pumppu saunan eteiseen, jolloin sen voisi aina siitä kytkeä päälle ja pois tarvittaessa? Tämä tosin vaatisi ainakin sen lämmitysvastuksen vesiletkuun ja jonkinlaisen pakkasvahdin pumpun viereen talvella, koska saunaan se ei oikein mahdu järkevästi (saunassa talvisin pakkasvahti pitämässä 0-+1°C vesiastioiden lähellä).
Ideoita otetaan vastaan. Alkaa porukoilla ikä painamaan ja minua tympii kantaa aina +300 litraa vettä ämpäreillä kaivosta saunaan. Hinta pitää kuitenkin jäädä todella matalaksi, joten haussa onkin todellinen DIY (Destroy It Yourself).
