Oletko poistanut männänrenkaat ja tutkinut urat? Kuitenkin silmämääräsesti on lähes mahdotonta huomata murtumia sieltä ilman NDT:tä. Sillä nyt ei oikeasti ole turbomoottorissa juurikaan väliä miten renkaat liikkuu urissaan. Huohotus vain lisääntyy reilusti jos renkaat jumissa. Sama kuin sinun tapauksessa kun katkot samassa linjassa. Myös huohotusjärjestemän muutoksia monet on suositellut.
Huohotusjärjestelmään teen ylimääräisen öljynkeruu pöntön, joka osaa kertoa hyvissä ajoin, jos jotain alkaa tapahtumaan moottorissa.
Renkaat olen parista männästä poistanut ja tutkinut niiden kuntoa ja se mitä silmin voi havaita, näyttää täysin hyvälle.
Ainoa silmin ja tönärillä havaittava poikkeava asia on öljyrenkaan huulien mataluus (0,2mm), joka hämmentää.
Sopituksesta en ole esittänytkään muuta kuin sen että mielestäni kuvista päätellen kone on ollut liika kuuma ja laihalla. Itse säädän sinne 0.78 nurkille isommilla ahdoilla. Osa säätää paksummalle osa laihemmalle. Kyllähän se lämpökin saa näyttämään laihalta.
Lämpö on se syy, eikä sopituksen laihuus, sillä se on ollut kohdillaan jo pitkään. Sytytysennakon määrä on enemmin se kuumuutta tekevä asia ja avosandaalia unohtamatta.
Hitusen laihemmassa saa enemmän tehoa mutta vastaavasti lämpökuormat kasvamat rajusti, joten turvallisuuden vuoksi rikastin sopitusta hitusen.
Öljynvaihdoista ei tämän moottorin osilta kukaan ole mitään sanonutkaan. Otto vaan ehdotti hoonaamaan ja kiillottamaan laakerikaulat. No jos ei halua ni ei. Monet kadulla ajettavat viritetyt moottorit saavat öljynvaihdon reilusti alle 5k jaksolla, mutta ei tuo kone huonoon öljyyn kuollut. Motariajo kuitenkin haihduttaa viinan öljyn joukosta kohtuu hyvin. Joten minun koneiden max 5 varttimaili vetoa öljynvaihtoväliin ei ole tarvetta.
Minullakin se öljyn vaihto on tehty vähän siten, että heti kun öljy alkaa tummumaan, se menee vaihtoon, joten vaihtoväli on vaihdellut 5-10tkm välillä ja pisin koskaan venytetty vaihto on ollut 12tkm. Joten uskoisin, että öljyn laatu on ollut aina suhteellisen hyvä koko omistamani ajan.
LH: säätämisessä arvostan kovasti saavutuksiasi. Mutta omien sanomisiesi mukaan mielestäni siinä on saavutettu vasta kohtuullinen säädettävyys. Jos LH:lla olisi hyvä säädettävyys, minä sellaisen kyllä heti laittaisin itsekkin. Toki normaali katuautoon se säädettävyys on enempi kuin riittävä. Omiin tarpeisiini se ei kykene ja siksi se ei mielestäni omaa hyvää säädettävyyttä.
Niin, kohtuullisella säädettävyydellä tarkoitan sitä, että LH:n kanssa joutuu tyytymään kartta kerrallaan säätämiseen tatec-tyylisesti sillä säätötyökaluohjelma ei salli kuin yhtä karttaa kerrallaan seurata ja katsella mitä LH tekee. Graafisesti voi karttoja säätää (kuten olen tehnytkin) mutta suurin puute minusta on se, ettei moottorin seuraaminen realiaikasesti on hankalaa muutoin kuin se yksi kartta kerrallaan tai sitten joutuu tekemään todella mielenkiintoisen "kartan".
Toki RAM-dumppia voisi kuikuilla realaaliaikaisesti mutta sekin vaatii oman ohjelmansa.
Tosin sieltä näkisiä samaan aikaan lyhyen ja pitkän lambda-korjauksen, kuormatiedon yms. juttuja, jotka saa esille välillisesti myös sieltä koodin puolelta. Kun pitää lyhyen lambda-korjauksen pois päältä ja asettaa pitkän korjauksen resetoitumaan joka startissa, niin sitä RAM-dumppia ei tarvitse kuikuilla, vaan katselee seos-mittarin näyttöä ja tekee korjaukset sen mukaan.
LH sopii oikein hyvin pikku-vireihin mutta mihinkään oikeasti HIPO-koneeseen (+500hv) en sitä enää työntäisi. Se alkaa olla jo oikeasti sen verran paljon, ettei LH:n parametrejä ole suuniteltu enää niin pitkälle. Rajansa kaikella.
Tehokkain tuotantoauto LH:lla on +300hv V-8.Ennakko puolella on se asia mitä ihmettelen. Kiinteällä 10 asteen ennakollakin turbomoottori toimii keskimäärin hyvin. Se ei siitä sula mihinkään ja ei itseään riko. Toki tehoa saadaan enempi kierrosluku/kuorma säädöllä ja ajettavuutta huomattavasti lisää oikea-aikaisella myöhäistyksellä jolloin saadaan lämpöä herättämään ahdin. Tosin tuo 13c on väärässä paikassa sinun moottorissasi. Isommalla ahtimella tuo tuottaisi laajemman vääntöalueen, merkittävästi enemmän tehoa ja pysyisi vielä nipussa paremmin.
Sytytysennakon myöhästäminen on tehty talviajoa varten, sillä liukkaalla on äärimmäisen *ittumaista ajaa autolla, joka menettää pidon välittömästi kaasun TK-kärkien avauduttua jäällä, kun tyhjäkäynnin kiinteä ennakko 12 astetta muuttuu kartan määräämäksi ennakoksi. Manuaalilaatikolla se menisi, mutta tomaatin kanssa sitä ollaan nesteessä.
Ahtimen herääminen oli kyllä kohdillaan katiskassani, suorastaan liiankin kanssa.
Tästä voimme olla 100% samaa mieltä, että 13C on liian pieni kaikkiaan minulla!

Siksipä se vaihtuu budjetin salliessa johonkin isompaan.
Argumentoimatta tuo tuplaveen (W) käyttäminen joka välissä on mautonta ja lapsellista paskaa.
Ps. Kukaan ei ole saanut 13mm kankea pihalle vakiomitsulla. Palkinnon paikka. (?)
Ja kommenttisi suorastaan loistaa kaikin tavoin älyllisesti ja rakentavuudellaan?

Olet väärässä, kanki on pihalla vakio mitsulla!

Näin on ilmeisesti ainakin viinalla ajaessa, mutta mitenkäs bensalla?
Ainakin vanhat kaasutinkoneet olen itse aina säätänyt ajamalla ns. "maksimiennakolle", eli kilinä kuuluu --> senverran takaisin että paras veto löytyy. Aika monessa moottorissa se paras veto on bensalla (siis nyt puhun vanhoista vaparikoneista) ollut juuri siinä nakurajan tuntumassa.
Bensalla nakuraja pääsääntönä määrää missä maksimi on ja viinalla se sitten on toisinpäin. Näin ainakin kokemuksieni mukaan.