Tänään taas sitä pirskatin "motorsporttia".
Pakoputki katkesi takimmaisen änkkärin edestä taka-akselin ylityksen jälkeen. Se on kahdessa vuodessa mädäntynyt niin ohueksi sisältä ja ulkoa ruostuen, ettei se enää kestänyt. Pieni holkin pätkä Walliuksen liimakoneella paikalleen ja sillä pärjää siihen asti, että tekee uuden takavaimentimen.
Vaikuttaa sille, että joko materiaali on täydellistä sontaa tai sitten Wiina pistää putken takapään koville. Epäilen molempia, joten täytynee tutkia rosterista takaylitystä ja taka vaimennintä, sillä keskipätkä tuntuu kyllä kestävän etupäästään mutta takapää ei kestä, eikä kyse ole siitä, ettei putki olisi kuumana. Meikäläisen putken takapää on usein siellä +150C lämpötilassa, joten kuivana se pysyy ainakin nestemäisestä vedestä.
Ja pirskatti, että tuolla -012 IMMulla on vetoja 0,4 baarin paineilla verrattuna entiseen -016 IMMuun ja lastussa on erona oikeastaan vain IMMun linearisointikäyrä ja vähän kartoissa, muttei niin paljoa, että se näkyisi tehossa kunnolla.
Ainoa mitä tuo IMMu ja käyrä aiheuttaa, on hitusen eroava kuormatieto EZK:lle.
Vakio IMMulla lanha on laiska ja -012 IMMulla vetoa on ihan eritavalla vaikka lastussa ei aluksi ollut mitään muuta eroa.
Täytyy seuraavaksi laitella tuo Syttylastu kohdilleen Wiinalle mitoittaen, niin saa niitä keskialueen vetoja vielä paremmiksi ja yläpäähän enemmän. Tosin Bensalla ei voi sen jälkeen haaveilla ajavansa, joten siksi se on ollut "hitusen" jäissä.
Tosin ennen syttylastun veivaamista meinan veivata filmi-immun käyrät, sillä eipähän kuumalanka katkea, vaikka se tolkuttoman hidas onkin kuumalankaan verrattuna.
Kuumalanka reagoi alle 5ms ajassa ja filmissä 63% reaktioaika on 15ms ja 100% 30ms. Mutta filmin voi laittaa painepuolelle, ilman että se hajoaa, kuten kuumalanka tekee!
Ja muuten suuttimissa oli möhnää muutaman tonnin jälkeen ohuesti, eli Wiinassa ja Wiinassa on selvästi eroa, koska suutimet ovat eri kuin vakiot ja niihin ei ollut kertynyt mitään viime tammikuu-syyskuu välillä ja matkaa niillä sentään taitettiin matkaa sen ~40tkm.
Häpeäkseni tunnustan doupanneeni 10L bensaa tänään kun tankkasin.

Mutta pitäähän sitä kerrankin kokeilla kaikkea muuta kuin omaa siskoa ja turunsinappia!

Ps. joku foorumilainen menetti neitsytensä lämppärin kennon vaihdossa tänään!
