Töiden jälkeen otin tekniikan irti ja aukaisin koneen. Kannentiiviste oli mennyt, muttei tiivisteen takia. 4-5 pytyjen välissä pakopuolella olevalle pultille joutui laittamaan kierreholkin aiemmin ja aukaisuvaiheessa jo huomasi, että pultti on löysällä. Uudelleen kiinni kiertäessä ei ollut kunnon vastusta missään vaiheessa. Eli holkki on korkannut irti kannentiivisteenvaihdon jälkeen. Tuntui normaalilta viimeksi kiinni laittaessa. Viereiset pakopuolen pultit tuntuivat vähän nahkeilta kiertymään auki eli ehkä sielläkin on jotain hämminkiä. Lohko siis vaihtoon. Pultin/pulttien löystyminen johti siihen, että tiivisteen pettäessä neste pääsi öljynpaluukanavaan. Kunnon huttua olikin sitten.
Hyvään alkuun kun oli päässyt, otin männät pois ja nitkuttelin veiviä männässä jotta vähän sai tuntumaa onko tapinhelat miten loppu. Ei niissä ihmeempiä ja kiertokangenlaakeritkin näyttivät hyvältä. Sattuipa yksi mäntä/veivi käteen eripäin kuin muut, jolloin vastaan tuli jotain mitä en ois uskonut näkeväni. Halki molempien öljyruiskunkolojen keskeltä ylöspäin. Ja kaikissa männissä sama homma. Ei tarvii enää ihmetellä mistä hiljalleen koventuva naputus/kolkotus kylmänä on kuulunut viime aikoina. Lämpimällä koneella ollut aina hiljaisempi kuin täysin kylmänä. Viimeisen penkityksen jälkeen alkoi kuulumaan.
Tässä yksi, loput
linkin takana.
Laakerikansien väärinpäin olosta ei kannata välittää, lätkin vaan yhteen.Muuta selitystä en keksi kuin liian ohut seinämä. Kipanneet tarpeeksi pitkään pytyssä eestaas jolloin rasitus on murtanut kolojen kohdalta. Melkein hyvät Wisecot oli nämä. Nämähän ovat Flatlanderin ns. yksinoikeusmännät, en tiedä miten paljon muuten on eroa tinakoneisiin myytäviin Wisecoihin. Onko esim. teetetty ohuemmalla seinämällä eivätkä sen takia kestä(?). Mitään en ole kuullut monessa paikassa myynnissä olevista männistä jotka ovat perus 8,5 puristussuhteella. Jos niitä olisi mennyt, luulisi siitä olevan juttuakin.
Jo alunperin männät ostaessani päätin, että kun tämä kone hajoaa en tee enää toista samanlaista. Eli paluu vanhaan edessä. Tulipa onneksi turhaan tehtyä dp ja sytkäpäivitykset. "Ois pitänyt vaan avata koko paketti kun kannentiiviste meni."

Koska teho tippuu, niin vois vaihdella turbon takaisin HX40 Superiin ja myydä KKK:n sekä Fordin perän pois. Suurin hidaste on se, että vaihtoalakerta on vielä kiinni purkuautossa

Juzi laittoi linkin eräälle mitsufoorumille jossa asiaa on jossain määrin puitu ja siellä syyksi epäiltiin männäntapin elämistä. Aiheuttaisi aikaa myöden männän murtumisen juurikin tällä tavalla ja lopulta mahdollisesti jopa palan irtoamisen. Ja löytyyhän noita juttuja haljenneista Wisecoista kun vähän ettii.