Maanantaina ja tiistaina purin töiden jälkeen varaosa-960:stä tekniikan pois siinä toiveissa, että siitä sais lohkon valkeaan. Meinasin koota toisen koneen mahdollisimman valmiiksi, ettei tarttis kuin vaihtaa. Pytyt oli kuitenkin niin väljät, että kampesin koko alakerran romulavalle sen jälkeen kun olin ottanut säästettävät osat talteen. Huima ero suht saman verran ajetuissa lohkoissa. Viimeksi ~350tkm ajettuun kannentiivistettä vaihtaessa tuli kateltua, ettei pytyissä ollut käytännössä mitään rappua.
Ajatus nurkissa olevan hyvän 3l alakerran käyttämisestä oli kasvaa jo toteutukseksi, mutta tuumasin kuitenkin katsoa tilanteen loppuun, avata koneen ensin ja päättää vasta sitten.
Meinasin ottaa valkeasta tänään töiden jälkeen vain kannen irti jotta voi todeta sylinterien kunnon, mutta purinkin paketin pois ja avasin koneen irtaallaan. Mitään kummempaa ei pytyissä näkynyt, kolmosen männän päällä öljyä kuten oli jo pari viikkoa sitten. Kk-laakerit edelleen kunnossa ja kolmosesta rengasväli halki. Erillinen huohotinpurkki oli letkulähtöjä myöten asti täynnä öljyä, kumma että puski penkissä pihalle

Sitä en tiedä, että onko tuo englantilaisen "alkuperäinen" mäntä vai yksi kolmesta vaihdetusta. Silloinhan siinä kone oli auki yhden rengasvälin hajottua megan tilttailun takia. Voisi olettaa ensimmäistä ja silloin ei olisi niin yllättävää, koska olisi jo kokenut kovia. On voinut olla jo valmiiksi murtunut kun alkuvuodesta hopeaan 745:een mätin koneen nippuun. Siinä ei paljoa ehtinyt rengasvälejä tarkemmin katselemaan. Kuitenkin moottorijarrun jälkeinen pössyttely tuli ilmi vasta valkeaan asentamisen jälkeen. Kumma ettei 745:ssä näkynyt.
Huomenna valmistelua ja lauantaina pitäis olla "toimitus" T6 männille jotta pääsee jatkamaan.