Ei ehtinyt Kuuranne tekemään englantilaisen kantta viime viikonlopuksi, joten piti siirtyä listalla eteenpäin.
Viime perjantaina tankkasin valkeaan bensaa järjestelmän puhdistamista varten ja lauantaina asensin Autotunen myymän MS2-pohjaisen Atecu V3:n, jonka ostin vähän aiemmin
(halvempi kuin MS2 V3 rakennussarja). Tökin johdot liittimiin, poistin ylimääräiset jumpperit levyltä ja pelaahan tuo. Pohjaksi laitoin englantilaisen vanhan msq:n. Tässä vaiheessa ajoa takana noin 670km. Bensalla mennään edelleen ja olen hakenut säätöjä sinnepäin. Ei halunnut oikein toimia yli 1,2bar paineella, uudet tulpat kehiin ja nyt toimii ainakin 1,5bar asti. Seuraavaksi taas takaisin E85:een ja säätöajoa vaan.
Gazin takaiskarit sain viimeinkin viikolla haltuun ja laitoin paikoilleen. 13 naksua taisin kääntää säädöstä. Nyt ei kulje enää keula ja perä eri tahtiin joustoissa. Etuiskarit jäivät vielä tulematta, koska olivat tehtaalta lähettäneet vakiopituiset

Aloittelin tänään töiden jälkeen englantilaisen lopputekniikan irrotusta ja hain Kannen Kuuranteelta. Tein kanaviin vielä parit pikkusiistimiset, laitoin venttiilit paikoilleen, sun muuta pientä näppäilyä. Katsoin kannen tiivistepinnan vielä läpi kaiken varalta, koska sitähän ei oikaistu vaan kävi koneistamolla ainoastaan pintapuolisessa tarkastuksessa. Eipä ollut huomannut koneistaja, että yhden liekkirenkaan kohdalla on pieni syöpymäjuova. Ei sitten laiteta ajokuntoon huomenna, vaan puuhailtava muuten ja maanantaina kansi oikaistavaksi.