Eilen ja muutenkaan koko viikolla ei juuri saanut mitään aikaiseksi, tänään sentään jotain.
Laitoin kiveniskuteippiä takakaarien etupuoliskoihin, helman kulmaan oviaukkoihin ja vähän muuallekin. Kaarille tein kiinnikelaput, vääntelin pääkaaren, tein siihen alas poikkiputken ja mallasin sijoilleen. Tuulilasi laitettiin paikoilleen maalarin kanssa. Lasin ja korin väliin jäävä kolo täyttyy joustavalla liimamassalla. Olisin ostanut uudemmanmallin lasin jos myyjä ois löytänyt sen Pilkingtonin luettelosta. Tuossa hiljattain kuulin muualta, että kyllä se sieltä kuitenkin löytyy ja saakin

Ei tullu kuin kaksi
kuvaa otettua.
Ja mitä valkealle kuuluu. No se on ollut liikennekäytöstäpoistossa edelleen. Kuukausi edellisestä lumenputsauksesta ja noin vähän on vaan tullut päälle:

Lievästi ollut välillä plussan puolella, niin lumet päässyt painumaakin hieman.