Alkutuntumat Motoparkkiin tuli otettua 242:lla, kävin vaihtamassa kotona autoja ja vaihdoin tähän semisliksit alle. Muutaman vedon sai kierreltyä, mutta kyllä on vaan kankea verrattuna 242:een. Tarttis tehostetun ohjauksen, ettei tarvii niin vääntää mutkissa. Mutta onpahan tämä sen verran painava muutenkin ettei taitu samalla tavalla muutenkaan. Kaikki pelas hienosti, ahtoja 1,6-1,7bar. Ensimmäisen kerran jälkeen käänsin etuiskareita puoli kierrosta tiukemmalle ja eturenkaista vähän painetta pois. Tuntui käyttäytyvän paremmin sen jälkeen. Paras kierrosaika Racechronolla 10Hz gps-palikalla parani toissavuotisesta ja nyt sai aikaiseksi 1.44,03, sillä kierroksella huiput ennen takasuoran jarrutusta vähän reilu 236km/h.
Viimeisellä ajokerralla ja klassisesti viimeiseksi aiotulla kierroksella aivan ennen radan sulkeutumista kävikin pieni
"hupsista *aatana".
Jarrutus jäi vähän myöhäiselle ja kääntö mutkaan oli nopeuteen nähden liian jyrkkä. Siitä perä irti, asvaltilla jo täysin poikittain, kynti hetken aikaa reunusta, viimeisillä vauhdeilla tökkäsi ja kippasi nurin. Kaato oli oletuksena jo siinä vaiheessa kun oltiin poikittain pehmeällä reunuksella, mutta ainahan sitä voi sillä hetkellä toivoa jotain muuta

Ensimmäinen kerta kun tulee aiheutettua millekään autolle koppaan vaurioita, joten ehkä tässä on nyt viimeisen ~18 vuoden vahingottomuus kuitattu? Jos vaikka menis saman verran ennen seuraavaa. Tottahan se tietysti tällä autolla kävi jos jollain. NBM pääsi tahattomasti mukaan samaan karuselliin.
Vauriolistalla keulan pellit kaikki mutkalla, sisälokasuojien etupäät taipuneet, katon etureuna sisällä keskeltä, tuulilasi rikki ja oikean puolen ovet lommoilla. Muita fyysisiä vammoja ei tullut kuin koriin(henkiset on eri juttu

). Hinaus varikolle, konehuoneen putsaus huohottimesta valuneesta öljystä, paikkojen tarkastus, öljyä koneeseen, startilla pyöritellen, käyntiin ja pientä testiajoa varikolla. Polkaisin kattoa suoremmaksi ja ajamalla kotiin.
Lasikuitukeulaa oon vähän miettinyt jo aiemminkin, nythän sen laittoon voisi olla hyvä syykin. Maalaustakin olen miettinyt jos sen teettäisi uudestaan paremman tuloksen aikaansaamiseksi, joten sekään ei sinällänsä suuri menetys ole. Katon etureuna pitää katsoa koettaako oikoa ja vaihtaa aivan etureunasta pahiten vekillä olevat kohdat, vai vaihtaako koko katon.
Incaria on tästäkin, sitä en tiedä viitsiikö kaatoa uppailla
