Jaaha, ajokausi ois sit vissiin siinä.
Eilen vaihdoin alle Hankook Ventus Prime 2 205/50/16 kumit. Käsin tunnustellen runko tuntuu selvästi löysemmältä kuin Falkeneissa, nopeusluokka sama ja kantavuus pari pykälää suurempi. Ajossa ohjaustuntuma on hieman herkempi, muttei vaikuta luikertelevan kumminkaan.
Illalla koetin hakea nyhtämisiä taas pois ja muistin, että levyllä on edelleen sama U5 eli 5V regulaattori kuin viime vuonna sytkäjuttuja hämmentäessä. Silloin otti lämpöjä aika reilusti. Irtona ei sitä ollut, mutta otin aiemmin kasatusta v3 levystä. Ja auttoihan se vaikka kuinka. Siinä pimeässä testaillessa ei huomannut mitään erikoista kunnes kesken yhden vedon öljyvalo syttyi ja ehti sekunnin-pari palamaan. Sammui heti löysätessä ja siitä hyvin rauhallisesti seisauksiin. Jäljistä näki, että kampuran etustefa oli ulkoistanut itsensä ja laskenut öljyä pihalle reilusti. Mukaan jääneestä kannusta täytöstä sisään ja hyvin rauhallisesti kotia kohti. Heti kuuli, että koneessa on ylimääräinen naputus ja epäilys oli kiertokangenlaakeri.
Kotona ei muuta kuin palikat yöllä levälleen ja toteamaan tilanne. Tänään sitten bussilla työpaikalle josta toinen auto alle ja ostoksille. Öljyä pytty, jarrukliineriä, uusi jakohihna ja muuta pientä. Stefan vaihdoin viime vuonna alakerran avauksen yhteydessä ja silloin asentaessa jo tuntui hieman löysältä paikalleen vaikka on leveämpi kuin mitä kirjat tarjoavat. Nyt kun vertasi kapeampaan uuteen, näytti ja tuntui hieman pienemmältä ulkohalkaisijaltaan. Liekö leveämmän stefan ulkoreunassa oleva uritus painunut kasaan? Sekään ei tietysti auttanut tilannetta, että huohotusletku oli mennyt aivan purkin pohjalle jossa ennestään oli pari desiä tavaraa.
Paikat putsaillen, kasaten, 1,5l öljyä koneeseen ja koekäyttö. Kierroksia antaessa tietyllä kohtaa tuli aika selvä laakeriääni. Tässä vaiheessa tuli löydettyä pieni imuvuoto yhden suuttimen juuresta. Käytin suutinkiskon irti ja käänsin suutinta vasten painaneen imusarjan letkuklemmarin toiseen suuntaan. Se korjaantui sillä. Uudella käynnistyskerralla kävi hetken ja sammui kerrasta, Innovatestakin hävisi virta. Ruiskun sulakerasiasta löytyi ilmeisesti hyvin pitkään lämpöjä ottanut pääsulake joka lopulta petti. Ollut vissiin koko niin rajoilla tai jäänyt huono kontakti toiseen reunaan. Oisko tässä kuitenkin ollut se perimmäinen syy nyhtämisiin? Mistä sitä tietää, koska koeajolla kiertokangenlaakeri on aivan selvä tapaus. Kävin kumminkin vielä pesemässä öljyt pois konehuoneesta, alustasta, kyljistä ja takaluukusta sekä pesin muutenkin.
Tälle vuodelle jäljellä olekaan sitten muuta kuin päättää mihin jättää seisomaan ja aloittaa budjetin kerääminen uuteen alakertaan. Ei sitä jaksa aukoa enää ja laittaa samoilla palikoilla kasaan.
Samalla vahingolla jäi sitten väliin kesämiitti tältä vuodelta ensimmäistä kertaa. Mitä iloa sitä on lähteä paikanpäälle jollain toisella autolla kun ei voi ratailla

Ja ne reissurahathan meni jo periaatteessa näihin korjauksiin joita piti nyt tehdä.