Jostain syystä samaa on sanottu muutamasta muustakin kone & kori yhdistelmästä

Ei ole täälläpäin kuin pääosin jäisiä teitä, huono yrittää oikein minkäänlaista reilua kiihdytystä. 1600-1700rpm kohilla ollaan paineilla sen mukaan mitä vakiosta turbon ahtomittarista pystyy toteamaan ja parempaa vetoa alkaa tulemaan 2000rpm jälkeen. Mutta isompia kierroksia ei voi käyttää em. syystä ja suuttimetkin loppuvat kesken toistaiseksi. Käyttömukavuutta tuo reippaasti verrattuna aiempaan.
Päivällä kerkesin käydä mittauttamassa päästöt, eipä niissä mitä. Jatkomuhvien vuoto näkyy hieman kohonneena happena. Töiden jälkeen vaihdoin tankkipumpun viimeinkin. Ollut pimeänä vain koko omistusajan ja toiminta alkanut olemaan heikkoa 25l kohilla. Pientä hikoilua on paluulinjan läpiviennin juuressa, vaatii operointia tuonnempana. Siihen perään imuroin koko auton, kontin paneelien altakin koska auki olivat. Pääsin myös toteamaan, että lämppärinhana on jälleen rikki

Pesin konehuoneesta ja päältä, alustasta huuhtelin paineella irtokurat. Luukkujen välit vielä hinkkasin puhtaaksi ja jo näyttää fiksummalta. Maalipinta on aika piesty, konepellissä ja katossa pinttymää, ovien alareunoissa pintaruostetta ja takaluukussa siellä täällä hapettumaa. Tietää joskus tulevaisuudessa pientä pintaremonttia.
Tänään homma jatkuu ainakin etulattioiden ja vasemman akkukotelonreunan hitsauksella sekä sisustan putsauksella.