Tuollaisten asioiden lisääminen foorumille on sinänsä hankalaa, että sen toteuttamiseen tarvittaisiin viisasta ihmistä (Sellaista ei ikävä kyllä koko foorumin henkilökunnasta löydy)
No, siis

Tuollaisille pitäisi olla valmis, testattu toimiva tälle foorumiversiolle tarkoitettu lisäosa, että sellaista voisi harkita täällä käyttöön.
Jostain mistä sattuu löydetyt lisäosat voivat olla jonkun kenenkä sattuu tekemiä ja sen kummemmin testaamattomia ja saattaa aiheuttaa foorumin toiminnassa kaikenlaisia kummia ongelmia.
Eli jos tuntuu siltä, että jotain ominaisuutta kaipaa foorumille ja kykyä löytyy, niin niitä ns. virallisia foorumin lisämoduleita voi koittaa itsekkin katsella ja sitten laittaa lisäosan nimen tänne tai sitten linkki siihen.
Jos sellainen lisäosa löytyy ja siitä kertoo, voi sellaisen käyttöönotto tapahtuakkin jollain aikajänteellä, jos se todetaan hyödylliseksi ja toimivaksi.
Eli täällä ei ole taustalla sellaisia koodaajia, jotka tuntisivat foorumin toimintaa riittävän syvällisesti luodakseen jotain uutta toimintoa siihen, foorumin koodi kun sinänsä on aika iso ja lisäosan tekeminen vaatii monien asioiden huomioimista, että se ei aiheuttaisi kovin mahdottomasti ongelmia.
No, kylläpä mä taas höpisen, mutta toivottavasti pointti tuli esiin riittävästi, eli tarvitaan valmis foorumin lisäosa, että sellaisen voi mahdollisesti ottaa käyttöön.
Niin ja kuten JuHaU tossa kirjoittelikin, tärkeäksi ja tooosi hyväksi osoittaunutkin lisäosa voidaan poistaa, jos se vakauttaa foorumin toiminnan, jos foorumista on tullut epävakaa tai tökkivä.