Tänään oli mielenkiintoinen päivä auton kanssa. Ensinnäkin takalasi lähti taas irti, olikin kiva sitä kotelovahaa siitä kumista putsailla

Lisäksi se oli turvottanut kumin. tärpätillä ja tinnerillä se sitten lähti, ja puolet kumista lähti myös mukana

Butyylit sitten tilalle, muuten sama toimenpide.

Nyt kyllä voisin väittää jo aika tiukasti että nyt pitää.

Täytin ihan ronskisti joka ikisen rakosen ja kolon tuolla tuomiopäivän tökötillä. Ja perään kunnon pumppailua tiivisteelle ja varmistuskierros että on yhtenäinen joka paikassa. Sen jälkeen askartelin ajankuluksi lämppäripiuhat jo paikalleen.

Otimpa sitten piruuttain colortunen esiin, teki mieli kokeilla sitä. Kun heitin takaisin paikalleen ne pienemmät 155 pääsuuttimet. Seosmittari näytti ennen säätöä optimia, mutta kone kävi huonoa käyntiä ja putkessa humppasi rajusti, sekä kaasarit tirskuivat. Seosruuvit oli 2 krs auki tasan.
Kas kas, kun kävin tulpalla läpi pytyt, niin ykkönen ja nelonen etenkin jätti jo kipinöitä jo välistä, ja kävi YLILAIHALLA. kakkonen ja kolmonen oli ok, kolmosta piti myös vähän rikastaa. Nelosta säätäessä loppui pauke ja yskä laakista

käyntiäkin piti jo tiputtaa puoli kierrosta ruuvista kun se parani niin paljon

Tyhjäkäyntiseos on takuulla kunnossa, ja ylläri, seosmittari näytti laihan puolelle.. Eli auto on ollut kokoajan hyvässä säädössä

Liikaa olen uskonut tuohon mittariin, siksi auto ollut ajamatta turhaan 2kk..
Otin vielä ykkösestä videota ennen säätöä, miten sekin jätti välistä useita väläyksiä.
https://www.youtube.com/watch?v=75x_Z4AFKAcNyt ajelin kotia amukalla, ja kyllä se piruvie vaan parani, ykkönen hieroo aivan levottomasti kuivalla pikipinnalla, valoista lähdöissä kakkonen kirjoittaa ihan täysillä myös

Kevyt synkkavirhe noissa seosruiuveissa ollut, tuli varmaan 40% tehonlisäys jo tuosta. Vielä se laajakaista tuohon ja koko alue kohdilleen niin sitten pitäisi kelvata jo
