Tänään pistin kontin lihoiksi taas kerran. Nyt jos ei tila riitä niin heitän mäkeen jo koko watin.
Tankki pois paristakin syystä, bensaa täynnä, ja nyt on taas mukavasti tilaa työskennellä. Ja tyhjä se tankkikin näköjään oli


Pitänee tuo pumppu siivota ja vetää sinkit pintaan. Samalla bensa-anturi taas vaihteeksi hajosi käsiin.

Vanhat piirrustukset oli hyvin nuukat, ja ei edes koskaan tarvinnut puhkaista konttia, ehkä ihan hyvä, koska tila olisi nyt loppunut silti kesken..

Aluksi tuolle patukalle tehty riittävä syvennys, ja kuvassa näkyy myös tuo vanha levennys-profiili hyvin, tein niin paljon kuin pystyi, puhkaisematta konttia.

Mutta tukivarsi silti ottaa kiinni edelleen, puolessavälissä, ja on ottanut aiemminkin kiinni ajossa ollessa, koska satuin tekemään havainnon, että se on hyvin lievästi banaanin muotoinen koko ylätanko


No, leikataan sitten ihan tunteella.. Akseli on kuvassa niin korkealla, että koko auto nousee jos enemmin nostan, jokohan rupeaa tila riittämään



Pilkoin pellit silleen, että saan tehtyä kaikki hitsaukset yläkautta, en aio mennä alle hitsaamaan, olen saanut siitä jo tarpeekseni tälle kesälle.

Ekat palat paikallaan, ja nyt pitäisi olla tilaa riittävästi




Paksusta tavarasta ensin korvaava rakenne tuolle runkopalkille, ja sitten katepelti konttiin vielä lopuksi.

Nyt on tilaa joka suuntaan.



Miksihän tuo paali ei näytä pystykuvia koskaan pystyssä


Vielä pari suikaletta paksua, niin on valmista. Loppui vaan materiaali kesken. Huomenna jostain vähän lisää niin saadaan valmista.