Puhaltimen laakerin ääni ja vaihto.
Tämmöistä ääntä piti minulla kun laakeri puhlatimella oli tiensä päässä.
https://youtu.be/jqTMdDaWKDsKun on saanut lämmittimen irti ja purettua alussa olevan ohjeen mukaan, puhaltimen käteen.
Kohtuullisen helppo oli vaihtaa laakerit. Sain yhdeltä foorumilaiselta yv:lle jelppiä. Moottori ei ollut aivan samanlainen mutta periaate olis sama.
Muovinen roottorin lähti kun varovasti koputtelin keskinastasta tuurnalla ja tuin reunoilta.

MITTAA ETÄISYYDET JOTTA UUDET LAAKERIT TULEE SAMOIHIN KOHTIIN
Turbolaattori puolelta kiinnityskehikko neljällä ruuvilla irti, kannattaa merkitä että tulee samoihintaa kohtiin. Moottorin päädyt oli kahdella pitkällä ruuvilla kiinni. Hiilipääty lähti hieman lenkottelemalla irti. Varovasti ettei hiiltet katkea. Turbolaattori puolen pääty jäi kiinni akselin. Tuurnalla taas naputtelemalla akseli irti päädystä ja laakeri naputtamalla pois pesästä. Kollektorin päähän jäi laakeri kiinni akseliin. Puristelin vaan ruuvipenkissä ulkokoolin palasiksi ja sisäkoolin kiinni penkkiin ja naputtelemalla kooli irti. VARO ETTEI LENNÄ LAAKERIN PALASET SILMÄÄN. Turbolaattori puoleinen laakeri 6/19/6 ja kollektorin puoli 5/17/5 muistaakseni