Tähän liittyen vastaavanlaista ongelmaa myös täällä. Kyseessä Volvo V70 2.4D, vm 2009 ajettu 174 000 km. Autosta meni vaihtoon muutamisen viikkoa sitten ohjaustehostimen pumppu, joka vuoti öljyt moottoritilaan. Sillä seurauksena, että moottoritila piti pestä ja pumpun vaihdon yhteydessä piti vaihtaa myös apulaitehihna. Samalla eturenkaat tasapainotettiin, koska täristi rattia ja arveltiin, että renkaat olivat epätasapainossa. Tärinää ei ollut talvirenkailla havaittavissa, joten tämäkin viittasi siihen, että vika oli kesärenkaiden tasapainotuksessa. Kesärenkaat Volvon omilla vanteilla ja talvirenkaat ostetuilla aluilla.
Tärinä katosikin suuremmilla nopeuksilla, mutta 40 - 60 km/h paikkeilla oli edelleen pientä ratin heiluntaa havaittavissa, kun irrotti kädet ratista kokonaan. Tämän pienen heilunnan arvelin johtuvan halvoista kesärenkaista (Kormoran Gamma b2), jotka auton edellinen omistaja oli alle laitattanut. Mutta, nyt eilen kaupan parkkipaikalle käännyttäessä tiputti ohjaustehostimen kokonaan pois pelistä. Rattia sai ihan tosissaan vääntää, että tuo valtamerilaiva taittui tiukasti oikealle menevästä mutkasta. Ajoin auton parkkiin ja tsekkasin samantien, että oliko ohjaustehostimen öljyt tallella. Säiliö näytti maksimia. Sammutin ja käynnistin auton uudellen ja ajoin lyhyen testilenkin parkkipaikan poikki, tehden käännöksiä vasemmalle ja oikealle. Ohjaus oli jälleen ihan normaali. Vastaavanlaisen tempun oli tehnyt aikaisemmin vaimolle talvella, ennen pumpun vaihtoa.
Voisiko tämä viitava vielä siihen, että häikkää on vielä joko ohjausvaihteessa tai sihdissä?