Tarkalleen ottaen tuo linkkaamani lopullinen pykälä lähtee juurikin siitä, että tiellä liikkuvassa ajoneuvossa tulee aina olla valot päällä. Se mitä edellinen pykälän muotoilu ennen sitä meni, ei kiinnosta ketään oikeusasteissa, sillä vanha pykälä on perusteluineen kumottu ja uudet ovat voimassa.
Ajovalojen päällekytkemistä koskeva laki vuodelta 81 on edelleen voimassa ja sitähän sä lainasit.
Arkikäytössä riittävän selviä, sillä oikeus lopulta päättää mikä on mitäkin.
Kyllä jokaiselle normaalijärkiselle ja näköiselle pitäisi olla selkeää mikä on heikentynyt näkyvyys! 
Jos näkyvyys ei ole esim. kilometrin suoralla sitä täyttä suoran mittaa, on se selkeästi heikentynyttä näkyvyyttä.
No tuo ei ole kovin hyvä perustelu, koska kyllähän pelkässä kuutamossa kilometrin näkee, mutta silti silloin on selvästi tarve jo ajovaloille. Kuten sanoin ei se niin yksiselitteistä ole.
Kuitenkin tuo lainkirjaimen vaatimus ei ole se mitä mä olen ajatellut kun olen miettinyt koska olisi se oikea hetki kytkeä ajovalot päälle.
Suunnattu isompaan kulmaan, jolloin sen tuottama luksi-määrä esim. 1,5m korkeudella 50metäisyydeltä voi olla selvästi huonompi kuin lyhyiden valojen, varsinkin jos ilmassa on partikkeleita (sade, sumu, lumi yms.).
Häikäisylle kun on raja-arvonsa, eli suoraan eteenpäin näkyvälle kirkkaudelle ihan lukseinakin.
Olen ollut käsityksessä että lähivalo ei saa häikäistä niin paljoa mitä huomiovalon pitäisi "häikäistä". No en ole varma noista raja-arvoista, mutta silmät mullakin on päässäni.
Yritätkö selittää, että 10*10cm kokoinen 10lx/cm2 näkyy paremmin kuin 1*1m tasopinta samalla kirkkaudella?
No jos ajatellaan linssiajovaloja ja huomiovaloja, niin yleensähän huomiovalot ovat pinta-alaltaan suuremmat. Noiden linssivalojen kanssa tuo tilanne on kuitenkin selkeimmillään.
Tarkoittamasi huomiovalo (päiväajovalo) on tehty vain ja ainoastaan energiankulutusta silmällä pitäen, ei näkymistä. Ne eivät saa tuottaa vastaantulijan silmään tiettyä luksimäärää suurempaa kirkkautta, toki alarajakin niillä on.
No kyllähän nuo huomiovalot ovat kuitenkin tehty herättämään huomiota, niiden energian kulutus ei kyllä oikeasti kiinnosta juuri ketään. Toteutuksiakin on monenlaisia, ja jotkut tarvikehuomiovalot ovat kyllä alunperin tarkoitettu vain etuvaloiksi (parkekiksi) eikä huomiovaloiksi.
Jos nyt kuitenkin ajateltaisiin selkeyden vuoksi että kummatkin valotyypit ovat hyviä.
Katselet asiaa nyt jotenkin kiikari-linssien lävitse unohtaen asiaan vaikuttavat fysiikanlait.
Päiväajovalot eivät ole minua vielä häikäisseet, mutta pelkät octavian ksenonlähivalot monestikkin jo hämärässä auringonlaskun aikoihin.
Huomautan taas tuosta pinta-alasta ja kirkkauden välisestä suhteesta ja sen merkityksestä näkyvyyteen...
Taidat tässä unohtaa myös sen, että tienpintakin heijastaa niitä lähivaloja, muista ilmassa olevista partikkeleista puhumattakaan.
Skodan valot nyt häikäisevät ihan helvetisti, se ei ole hyvä vertailukohta. Harvemmin tuolla liikenteessä vastaan joku tulee pimeällä huomiovalot päällä kuin xenon octavia, mutta siitäkin huolimatta kyllä se pimeällä sen huomiovalon häikäisy on paljon suurempaa kuin asiallisesti toteutettujen lähivalojen (l. ei skoda).
Muistan joskus katselleeni kuinka auto käynnistettin, huomiovalot syttyivät ja sitten kuski käänsi käsin ajovalot päälle, merkillepantavaa oli se kuinka paljon himmeämmiltä varsinaiset ajovalot vaikuttivat kuin huomiovalot. On myös ihan tavallista että vanhemman linssiajovaloin varustetun auton havaittavuus ei ole yhtä hyvä kuin uudemman huomiovalo-auton. Tuossa tietysti yhdistyy halogeenin pienempi valovirta ja hyvin tehokkaasti kuviota rajaava linssiumpio.
Siltikin mun mielestä tätä mun kysymystä: "koska on turvallisuuden kannalta oikea hetki kytkeä ajovalot huomiovalojen sijaan?" ei voi ohittaa väittämällä että näin olisi aina, koska ajovalot eivät pääsääntöisesti ole yhtä hyvin havaittavat kuin hyvät huomiovalot.