Omaa autoani en maininnut, mutta oletin "tuon" riittävän, kun vastaväitteiden vyöryn vuoksi olin syytetyn penkille jo joutunut. Minulle sanottiin (sienien ja kiroilun lisäksi) "Olen huomaavinani että kirjoitat tekstisi mersulasit silmillä". Myönsin näin tapahtuvan, ja epäilin muiden myös kirjoittavan omasta näkökulmastaan.
Hmm, minä katsos ymmärsin asian niin, että "tuo pimeäperäinen" (=auto, joka on pimeäperäinen), en muistanutkaan edes mikä auto sinulla on ennenkuin tarkistin.

Mutta sinä(kin) lienet samaa mieltä siitä kanssani, että jos ne päivävalot ovat jossakin autossa sellaiset etteivät automaattisesti kytkeydy kelin huonontuessa (esim. kirkas lumipölly/pilvinen sää) tai päivän hämärtyessä, olisi parempi ettei niitä ko. autossa olisi ollenkaan?
Ymmärrän kyllä näkökantasi, että vastuu on autonsa kuskilla, mutta valitettavasti vain tuntuu nykyihminen olevan niin prkl aasi välillä, ettei mitään ymmärretä tehdä itse. Esimerkiksi viimekesänä kuulin ja todistin kun eräs 30-vuotias mies ajoi aina pyyhkijät tihku-asennossa, koska oli edellisellä autolla tottunut automatiikkaan (sadetunnistin). Tämä herra sitten ajeli ihan kelistä ja vuorokaudenajasta riippumatta pyyhkijät tihkuasennossa, koska pyyhkijät on "liian vaikeat käyttää".

Eli omasta mielestä tommonen on liian vaarallinen "sudenkuoppa" jättää nykyihmiselle päätettäväksi. Minulta loppuu ymmärrys ihan kaikkea kohtaan siinävaiheessa, jos hämärässä/huonossa kelissä jysäytän jonkun perään/väistän ojaan ja esim. vammautan lapseni, koska jollakin prkl vatipäällä ei ollut takavaloja päällä.
Miten muuten menee nykyautoissa, palaako mittaristossa päiväajovaloilla valot? Jos mittaristo on pimeänä, niin se saattaisi "vihjaista" pimeällä jotain... Tosin sekin on nähty, että tuotu auto merkkiliikkeeseen takuuhuoltoon, koska ei mittaristo näytä mitään (=pimeä, ei ollut kytkenyt ajovaloja ollenkaan päälle ikinä).